Pohjanmaan Peltopäivässä monenlaista nähtävää

Pohjanmaan Peltopäivä järjestetään MTT:n Ylistaron tutkimusasemalla ja Perunantutkimuslaitoksen alueella runsaan kuukauden päästä eli tiistaina heinäkuun 29 päivänä.

Fatal error: Allowed memory size of 268435456 bytes exhausted (tried to allocate 4633 bytes) in /var/www/staging-net.farmit.net/includes/database/database.inc on line 2171

Pohjanmaan Peltopäivä järjestetään MTT:n Ylistaron tutkimusasemalla ja Perunantutkimuslaitoksen alueella runsaan kuukauden päästä eli tiistaina heinäkuun 29 päivänä.

Kasvinviljelyn ammattitapahtuman teemana on tuottava kasvinviljely. Laatuaan ensimmäiseen Pohjanmaan Peltopäivään on tulossa mukaan 40 näytteilleasettajaa. Monien osastojen yhteydessä on nähtävillä viljojen, öljykasvien, maissin ja perunan demoruutuja.

Näyttöruutujen kylvöt aloitettiin 30 asteen helteessä 19. toukokuuta. Öljykasvit ja maissi kylvettiin muutama päivä myöhemmin. Perunoiden istutus tapahtui 26. toukokuuta. Muuhun Suomeen verrattuna on Ylistarossa ollut alkukesä varsin vähäsateinen, juhannukseen mennessä oli kesäkuussa satanut vain 12 mm.

Peltopäivässä on esillä runsaasti Pohjanmaalle sopivia vilja- ja perunalajikkeita. Mukana on myös uusia ohra- ja kauralajikkeita, jotka ovat nyt ensimmäistä kertaa esillä suurelle yleisölle.

Syysrapsia on nähtävillä sekä kaksoiskylvömenetelmässä aikaisen ohran kanssa että juhannusviikolla kylvettynä kesantopeltoon.

Rehumaissin näyttöruuduilla on kasvamassa myös kalvomuoville kylvettyä maissia, jossa nopeutuu maissin kasvu ja helpottuu rikkakasvien torjunta. Kalvomuoviviljelyssä rikat torjuttiin ainoastaan yhden kerran maavaikutteisella aineella ennen kalvomuovin levitystä.

Peltopäivätapahtuman järjestävät ProAgria Etelä-Pohjanmaa, Berner ja Boreal

Pohjanmaan Peltopäivän nettisivuihin pääset tutustumaan tästä. Tykkää Pohjanmaan Peltopäivästä myös Facebookissa.

Fatal error: Allowed memory size of 268435456 bytes exhausted (tried to allocate 32 bytes) in /var/www/staging-net.farmit.net/sites/all/modules/contrib/og/og.module on line 2296

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja