Yara investoi Uudenkaupungin tehtaan tuotantokapasiteetin laajennukseen

Yara on päättänyt aloittaa Uudenkaupungin tehtaan laajennuksen.

Yara on päättänyt aloittaa Uudenkaupungin tehtaan laajennuksen. Laajennustyö aloitetaan vuonna 2014 ja se valmistuu suunnitelmien mukaan vuoden 2015 loppuun menneessä. Investoinnin kustannusarvio on noin 50 miljoonaa euroa kahden vuoden aikana.

Laajennuksessa lannoitetehtaalle NPK2 rakennetaan kolmas rakeistuslinja. ”Investointi parantaa Uudenkaupungin tehtaan tuottavuutta ja kilpailukykyä tulevina vuosina ja on osoitus, että Uudenkaupungin tehtaalla on tärkeä rooli Yaran lannoitetuotannossa”, kertoo tehtaanjohtaja Jyri Rantanen.

Vuonna 2013 Uudenkaupungin tehtaalla tuotettiin lannoitteita ennätyksellisesti yli miljoona tonnia. Laajennuksen myötä tuotantokapasiteetti nousee noin 250 000 tonnilla.

Yara on vuosien 2007 - 13 aikana investoinut Suomeen noin 420 miljoonaa euroa, josta Uudenkaupungin tehtaisiin yhteensä noin 90 miljoonaa euroa. Tänä vuonna Yara investoi Suomeen yhteensä 125 miljoonaa euroa, josta Uudenkaupungin tehtaille 45 miljoonaa. Tästä summasta 5 miljoonaa euroa kuuluu tulevaan laajennukseen.

Yaran tämän vuoden muita investointikohteita Uudessakaupungissa ovat muun muassa kuljetinkäytävän uudistaminen, laboratorion uudelleen rakentaminen ja ammoniakin purkauslaitteisto sekä uusi varastoterminaali.

Yara työllistää Uudessakaupungissa tällä hetkellä noin 300 henkilöä urakoitsijat mukaan lukien. Investointien myötä Yara on myös kyennyt luomaan lisää työpaikkoja Uudenkaupungin tehtaalle, erityisesti projekteissa työskenteleville urakoitsijoille.

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja