Salossakin pellot saivat tänä talvena kauan kaivatun routakuoren. Se on hyödyksi pellolle, mutta mukavaa ulkoilijallekin. Pääsee vaihteeksi koiran kanssa pois poluilta ja tienvarsilta. Reitin voi valita metsien ja peltojen halki fiiliksen ja tuulensuunnan mukaan. Kun vielä tulisi sen verran lunta että talvilenkkarit voisi vaihtaa edes muutaman viikon ajaksi suksiin.

Aurinkoinen tammikuun iltapäivä vie pellolla kulkijan ajatukset välillä tätä päivää kauemmaksi. Varsinais-Suomessa viljelyhistoria ulottuu tuhansien vuosien taakse. Elävän maaperän, auringonvalon ja veden voima on uskomaton yhdistelmä. Sama pelto voi tuottaa ravintoa vuosisadasta, jopa -tuhannesta toiseen. Vieläköhän jossain on pelto jonka itse Aatami raivasi saatuaan Luojalta tehtävän alkaa maata viljelemään ja varjelemaan? Miten lienee tämänkin pellon laita, tuottaako se satoa vielä seuraavien lukemattomien sukupolvien ajan?

Moniko viljelysuunnitelmiaan tekevä maajussi mahtaa tällaisilla ajatuksilla itseään vaivata? Suurempi huolenaihe on saada tänäkin vuonna pellosta sen verran tuottoa että saa pankkivelat lyhennettyä ja hiukan jotain leivän päälle. Tuotantopanokset tuntuvat kalliilta verrattuna sadosta saatavaan heikkoon hintaan. Olisiko ratkaisu siirtyä laajaperäiseen viljelyyn? Käyttää vain minimimäärä halvimpia mahdollisia tuotantopanoksia per hehtaari ja ottaa satoa sen mitä sattuu tulemaan. Tällä ratkaisulla voi tuottaa kevyttä rehuviljaa, mutta kuka sitä haluaa ostaa? Tämä keino ei viljelijän tilipussia kartuta. Se ei paranna suomalaisen viljelijän markkina-asemaa. Pellon ja ympäristön tilaa se ei liioin kohenna.

Entäpä jos asiaa lähestyisikin ihan toisesta näkökulmasta. Laajentamalla viljelykiertoa. Erilaisia viherlannoitus-, riista- ym. kesantopeltoja on kyllä ollut joka tilalla jo vuosia, mutta useimmiten ne on pidetty vuodesta toiseen jossain peräniittujen metsänlaidoilla. Se onkin ehkä parasta mitä noilla takapelloilla voi tehdä. Samaan aikaan tilakeskusten ja kyläteiden vieressä oleville parhaille pelloille kuitenkin kylvetään vuodesta toiseen viljaa viljan perään, parhaassa tapauksessa ehkä joku rypsivuosi välissä. Yksipuolisesta viljelystä seuraava multavuuden väheneminen ja pellon rakenteen heikentyminen on näillä pelloilla ilmeistä. Jos -70 luvulla riitti kolmisiipisen auran vetämiseen savipellolla veturi mallia 702, 165, 995 tai 4000, nyt siihen tarvitaan hevosvoimia toistasataa ja painoa puolitoistakertaisesti noihin klassikkomalleilla verrattuna. Saman satotason saamiseen joutuu ehkä käyttämään entistä enemmän lannoitetta. Ratkaisu on parempi viljelykierto.

Nykyaikaiseen, pellon kasvukuntoa parantavaan viljelykiertoon kuuluu viljan rinnalle vähintään öljy- ja palkokasveja. Jos vielä raaskii uhrata pari vuotta monivuotiselle syväjuuriselle nurmelle, joka parhaassa tapauksessa vielä murskataan peltoon viherlannoitteeksi ja maanparannusaineeksi kerran-pari kesässä, pellon kunto nousee kohisten. Rikkatilannekin pysyy tällä tekniikalla aisoissa. Tämän vaiheen lopussa saa hyvin hoidettua ojitukset, pinnan muotoilun ja kalkituksen. Tämän jälkeen onnistuu entistä paremmin vaikka syväjuurinen syysrapsi tai muut syyskylvöiset jotka eivät viihdy sen paremmin seisovassa kuin makaavassakaan vedessä. Jos onnistuu vielä tekemään kuminan viljelysopimuksen, peltojen mururakenne voi sen jälkeen olla parempi kuin vuosikymmeniin. Tässä viljelysuunnitelman versiossa voi satsata puintivuorossa oleville lohkoille täysillä kaikkea mitä laadukkaan sadon tuottaminen vaatii ja saada kunnollisen markkinakelpoisen sadon. Silti säästöä tuotantopanoksissa kertyy se mitä tilansa laajaperäiseen viljelyyn jättävällä naapurilla. Peltojen kunto ja sadontuottokyky sen sijaan on jo ensimmäisen viisivuotissuunnitelman toteuduttua aivan eri tasolla.

Lainanlyhennyksiä miettivälle isännälle, joka laskee mitä vaikuttaisi vapaaehtoisesti vähäisempi puitava ha-määrä, valinta ei välttämättä ole helppo. Ratkaisua voi helpottaa se että noille maanparannukseen uhrattaville hehtaareille saa oikein korttinsa pelaamalla vähintäänkin saman tukitason kuin puitaville. Ja voihan joku laskee arvoa sillekin, että pelto joka on tuottanut satoa kymmenien sukupolvien ajan, kykenisi siihen vielä tämänkin viljelijäpolven jälkeen.

Näitä ajatellessa ulkoilumaasto on melkein huomaamatta vaihtunut sänkipellosta metsäkumpareeseen. Jospa jatkaisin vielä seuraavalle peltoaukealle katsomaan miten ilman lumen suojaa oleva vehnänoras pärjäilee näissä pakkasissa.

Lisää viljelykiertotietoa tulevissa Vaihtoehtoja Viljalle tapahtumissa