Talviset toukokuun alun kelit vaihtuvat vähitellen normaaliin kevätsäähän ja sokerijuurikkaan kylvötyöt alkavat olla loppusuoralla. Aikaisiin viime vuosiin verrattuna kylvöajankohta tuntuu myöhäiseltä, ja sitä se monelle onkin, mutta pitkän ajan keskiarvoa tarkastellessa ollaan lähestulkoon normaalissa aikataulussa.

Sucros ja MTK saavuttivat sokerijuurikkaan toimialasopimusneuvotteluissa ratkaisun huomattavan aikaisessa vaiheessa, noin puoli vuotta sitten. Tämä antoi viime vuosiin verrattuna hyvin aikaa haalia uusia sopimustuottajia tulevalle kasvukaudelle ja myös vuosille 2018 – 2019. Rekrytointi sujui hyvin ja uusia viljelijöitä saatiin 49 kpl. Vanhoja sopimustuottajia poistui toki saman verran erinäisistä syistä johtuen, mutta kokonaisuudessaan tämän vuoden sopimusmäärä ylittää vuoden 2016 tason.

Uusviljelijähankintaan sisältyi tänä vuonna ”puhelinmyynti”, jolla tiedusteltiin kiinnostusta juurikkaanviljelyyn tehtaan lähialueen (0-100 km säteeltä) viljelijöiltä. Kiinnostusta oli huomattavan paljon niiden parintuhannen viljelijän joukossa, joille kevään aikana soitettiin. Kuitenkin erittäin yleinen argumentti juurikkaan viljelyä vastaan oli peltojen soveltumattomuus ko. tuotantoon liiallisen savisuuden takia. Kyseinen maalaji tuo toki omat haasteensa, mutta nykyistä juurikkaanviljelyaluetta tarkastellessa voidaan todeta, että mahdollisesti puolet 12000 ha:n kokonaisalasta viljellään lohkoilla, jotka ovat ”liian savisia jurtille”. Myös toteutuneita satotasoja tarkastellessa olen useana vuonna pannut merkille, että iso osa valtakunnan kovimmista hehtaarisadoista saavutetaan tiloilla, joiden lohkot ovat ”savisuutensa takia soveltumattomia juurikkaan viljelyyn”.

Blogin otsikon väittämää avatakseni kerron käytännön esimerkin asiaan liittyen. Palataanpa ajassa kauas menneeseen, aina vuoteen 2014. Kyseisenä vuotena saavutettiin historian toiseksi paras juurikkaan keskisato, n. 46 tn/ha. Vanhassa Askaisten kunnassa, eli nykyisessä Maskussa, laitettiin kuitenkin tätäkin paremmaksi. Siellä juurikasta viljelevien 10 tilan keskisato oli tasan 60 tn/ha parhaan sadon ollessa 71 tn/ha. Kyseisen pitäjän maat ovat pitkälti sellaista ruukkusavea, jossa juurikasta ei kuulemma voi viljellä. Paljonkohan olisi satotaso ollut, mikäli pellot olisivat juurikkaalle soveltuvia?

Summa summarum esimerkkinä käytetyn vuoden 2014 olosuhteet suosivat jäykempiä maalajeja. Lämmin ja erittäin kuiva heinäkuu kuivatti kevyemmät maat, joilla kasvu lähes pysähtyi. Saviset maat pitivät kosteutensa paremmin ja kasvua tapahtui myös heinäkuun keleillä. Myös kuiva nostokausi edesauttoi asiaa korjuutapioiden pysyessä kohtuullisina. 2015 oli kevään ja kesän kelien osalta toinen ääripää ja moni edeltävänä vuonna onnistunut ei välttämättä saanut juurikkaita aumaan kuin puolet normaalista määrästä. Syitä tähän on monia, mutta epäonnistumisten ongelman aiheuttaja on muualla kuin maalajissa. Suomen maatalous on yksipuolistunut muutaman vuosikymmenen aikana ja sääriskejä tasaava viljelykierto on monelta unohtunut. Vihannestiloilla asia on hallinnassa, mutta esim. sokerijuurikkaalla monokulttuuri onnistuu usealla tilalla hämmästyttävän hyvin vuodesta (jopa vuosikymmenestä) toiseen. Hyvässä viljelykierrossa olleet lohkot erottuivat kuitenkin edukseen siinä vaiheessa, kun kuukauden sademäärä ylitti kaksi vuotta sitten paikallisesti 200 mm rajan. Esimerkkejä asiasta riittäisi useammankin blogitekstin verran, kuten myös onnistumistarinoita liian savisilta pelloilta.

Hyvää alkanutta kasvukautta!