Onko suomalainen viljelijä liian omavoimainen?

”Ehdottomasti ei!” huutaa maajussi traktorin kopista selvitellen samalla parhaat tarjoukset uuden lämpimän hallin rakennuskustannuksista ja vilkuillen naapurin pellolle paremman ruiskutuskaluston hankintaa suunnitellen – vaimolta salaa tietenkin.

Positiivista kuitenkin on, että yhä useammat maatilat tekevät yhteisiä hankintoja ja vuokraavat keskenään koneita tai työvoimaa. Yhteiset hankinnat ja työnjako tasaavat yksittäisen viljelijän riskiä ja koneet ovat tehokkaammassa käytössä. Tietysti haasteena voi olla yhtä aikaan sattuvat työhuiput.

Vastavuoroisuus toimii usein tuotantosuunnan yli. Tästä hyvänä esimerkkinä on kasvinviljely- ja kotieläintilan välinen yhteistyö. Eläinten lantaa levitetään myös naapurin pelloille ja rehuviljat myydään näköetäisyydelle. Toimivia ratkaisuja on myös saatu aikaiseksi saman tuotantosuunnan tiloilla, kuten esimerkiksi maidontuotantotiloilla konekaluston yhteisomistuksella tai yhteisellä karjakolla.

Jos yhteinen päätöksenteko ja yhteistyö on todettu toimivaksi, tuloksena voi olla myös yhä vain yleisemmäksi käyvä useamman tilan maatalousyhtymä. Tällaisissa yhtymissä viljelijäyhteistyö on luonut perustan tilakoon kasvamiselle, toimivammalle tilan johtamiselle ja elannon turvaamiselle.

Myös maatalouskaupat ovat ottaneet suunnakseen fuusioitumisen: isommassa on voimaa ja yhteistyö nähdään järkevänä kahden tai useamman toisiaan täydentävän osaamisalueen välillä.

Mutta mikä on se salainen ainesosa? Toimivat ihmissuhteet, sillä ilman niitä yhteistyö ei ole mahdollista.

Maatalous koetaan itsenäisen, sisukkaan ja jääräpäisen ihmisen alana ja sellaista lähestymistä viljeleminen on vaatinutkin tähän päivään asti. Alalla elinehdoiksi kuitenkin tuntuu kehittyvän kasvava yksikkökoko tai erikoistuminen. Molemmat vaihtoehdot vaativat yhä suurempien verkostojen käyttöä ja sosiaalisia taitoja. Myös erikoistuvan pienemmän tilan tarvitsee näkyä ja kuulua markkinoidakseen tuotteensa ja tehdäkseen sen myötä liiketoiminnastaan kannattavan jättitilojen rinnalla.

Erityisesti kuluva vuosi on ollut raskas niin kasvinviljely- kuin kotieläintiloillekin. Pinnalla pysyäkseen joutuu pyristelemään ja alasajoilta tuskin vältytään. Vaikean kauden tuoma stressi lisää toivottomuutta, yksinäisyyttä ja katkeruutta. Naapurikateuskin saattaa nostaa päätään, kun nurmihan on vihreämpää aidan toisella puolella.

Viljelijänaapuruuden voi kuitenkin kääntää myös voimavaraksi. Kukapa tietäisi paremmin kuin toinen viljelijä, miltä tuntuu kuivuuden aiheuttama stressi tai kertyvät laskut työpöydällä. Tai traktorin kopissa istutun työhuipun ja sen jälkeisen raukeuden ja onnistumisen tunteen.

Seuraavan kerran kun näkee naapurin peltotöissä, niin mitäpä jos häntä menisi tsemppaamaan pellon laitaan? Tai vaikka kahvitauolla soittaisi kuulumiset? Toimivat välit voivat poikia odottamattomia positiivisia seurauksia aina traktorin vetoavusta yritysyhteistyöhön tai jopa elinikäiseen kumppanuuteen.