Kasvukausi 2018 on kääntynyt sokerijuurikkaan osalta vaiheeseen, jossa viljelijän tehtävänä on lähinnä seurata kasvun ihmettä. Lievän sarkastisesti ajateltuna kuluva kasvukausi saattaa jäädä muistiin vuotena, jolloin sokerijuurikkaasta meinattiin saavuttaa ennätyssato. Aikaisempina vuosina juurikkaan satotaso on lähes poikkeuksetta vaihdellut nimenomaan lämpösummakertymän mukaan. 2014 oli edellinen hyvin lämmin vuosi ja silloin satotaso oli ennätyskorkea. Seuraava vuosi taas oli kolea ja juurikassato oli vuosikymmenen heikoin. Todellisuudessa toiveet ennätyssadosta kariutuivat jo kevään kuiviin ja kuumiin olosuhteisiin ja niiden seurauksiin. Tämän vuoden kasvustoilla on tosi asiassa vielä paljon kirittävää, jotta päästäisiin edes viiden vuoden keskiarvoon.

Korkeasta lämpösummasta päästään sujuvalla aasinsillalla keskikesän kuumaan puheenaiheeseen, eli gammayökköseen. Ko. perhoslajia esiintyy Suomessa vuosittain etenkin lämpiminä kesinä, mutta hyvin paikallisesti. Tänä vuonna ongelma on kuitenkin ollut laajempi ja gammayökkösen suuresta ruokahalusta ovat kärsineet öljykasvit, härkäpapu ja jonkin verran myös sokerijuurikas. Kovin valikoivaa sorttia kyseinen perhoslaji ei ole ja myös monet rikkakasvit sille maistuneet.

Itselleni gammayökkönen ei ole varsinaisesti uusi tuttavuus. Ensimmäisen kohtaamiseni kyseisen lajin kanssa ajoittuu muinaisiin aikoihin, eli vuoteen 2013, jolloin oli lähes yhtä kuumaa ja kuivaa kuin tänä kesänäkin. Työskentelin ensimmäistä kasvukauttani sekä konsulenttina että viljelijänä, joten suurta käytännön asiantuntijuutta ei vielä ollut karttunut. Eräänä elokuun alun päivänä törmäsin ongelmaan, joka ei varsinaisesti viljelyn perusjuttuihin kuulunut. Lounais-rannikolla sijaitsevassa Askaisten pitäjässä noin 6 hehtaarin juurikaslohkolta oli syöty lehdet täysin riekaleiksi vain muutamassa päivässä. Vihjeinä tihutyön tekijästä olivat ainoastaan yksittäiset vihreät toukat, joille lähdin tekemään lajintunnistusta. Sokerijuurikkaan tutkimuskeskuksen sivuilta löytyneiden tuholaiskuvausten ja tapahtuma-ajankohdan perusteella syylliseksi paljastui gammayökkönen. Vastaavia tapauksia oli viisi vuotta sitten pari muutakin, mutta haitat jäivät vähäisiksi. Itse asiassa toukat tuntuivat tunnistavan jopa peruslohkojen rajat, mikä ei aina onnistu edes lohkokarttojen digitoijilta.

Minkälaisen satomenetyksen gammayökkönen tuolloin juurikkaalle aiheutti? – No eipä juuri minkäänlaista ja siihen on kaksi syytä. Ensimmäinen syy on erittäin ilmeinen. Sokerijuurikkaan korjattava sato kasvaa pääosin maan alla, eikä yökkösen toukka ole mikään kaivautuja. Toinen syy liittyy juurikkaan kasvutapaan. Lehtivihreän hetkellinen menetys totta kai jarruttaa mm. sokerin muodostumista, mutta juurikas tekee kasvukauden aikana lähes 50 paria kasvulehtiä. Toukkien syömien lehtien tilalle kasvaa parissa viikossa uudet. Niin tapahtuu, vaikka mitään vioitusta tulisikaan. Loppujen lopuksi edellä mainitulta 6 hehtaarin lohkolta saatiin yli 50 tn hehtaarisato, kun valtakunnan keskisato oli 40 tn/ha, eli vuosikymmenen kolmanneksi paras.

Vaikka gammayökkönen ei sokerijuurikasta pahemmin vioittaisikaan, ei kyseinen tuhoeläin tule jatkossakaan olemaan mikään peltojemme kunniavieras. Varsinkin öljykasveilla tuholaispaine on jo nyt melkoinen, joten yhtään lisätorjuttavaa kaivattaisi. Ei varsinkaan ajanjaksolle, jolloin kaikki torjuntatoimet ovat normaalisti jo tehtyinä. Lämpenevä ilmasto saattaa jatkossa tuoda Suomeenkin asti lajeja, joita täällä ei normaalisti tavata. Siksi kasvustojen viikoittainen havainnointi on tarpeellinen varotoimenpide myös sen jälkeen, kun oletettavasti viimeinen kasvustoruiskutus on tehty.

Hyvää alkavaa syksyä Farmitin lukijoille!