Kirjautuminen

C- vitamiinia linnuille hellestressin lieventämiseen

10.06.2002

Hellestressi


Korkea ympäristön lämpötila voi aiheuttaa linnulle stressiä. Stressin esiintymiseen ja voimakkuutteen vaikuttavat kuitenkin linnun ikä ja koko. Untuvikko luonnollisesti vaatii 33 - 34 asteen lämpötilan, mutta jo neljä-viisiviikkoinen lintu kärsii hellestressistä kyseisessä lämpötilassa. Stressin tasoon vaikuttaa myös se, onko lintu tottunut korkeaan lämpötilaan vai onko lämpötilan muutos tapahtunut hyvin äkillisesti. Samoin siihen vaikuttaa linnun perimä. Nopeimmin kasvavat linnut ja linturodut kärsivät hellestressistä muita lintuja enemmän.

Äkillinen lämpöstressi aiheuttaa linnun hormonitoiminnassa muutoksia. Muutoksilla lintu yrittää turvata elintoimintojensa kannalta välttämättömän energiansaannin. Korkeassa lämpötilassa linnun lämpötila pyrkii nousemaan ja lintu koettaa jäähdyttää itseään hengitystään tihentämällä. Tihentyneen hengityksen johdosta hiilidioksidia poistuu linnun elimistöstä huomattava määrä, minkä seurauksena linnun happo/emäs -tasapaino järkkyy ja elimistön pH nousee.

Hellestressin vaikutukset näkyvät käytännössä monella eri tavalla. Kasvu ja rehuhyötysuhde heikkenevät, kuolleisuus kasvaa ja munivilla linnuilla munankuoren laatu ja haudontatulos heikkenevät. Näitä haitallisia vaikutuksia on mahdollista torjua tai lieventää erilaisilla ruokinnallisilla ja hoidollisilla toimenpiteillä.Yksi tärkeimmistä ruokinnallisista keinoista helteen vaikutusten torjumiseksi on C-vitamiini.

C-vitamiini


C-vitamiinilla eli askorbiinihapolla on elimistössä monia erilaisia tehtäviä, jotka liittyvät mm. kivennäisten hyväksikäyttöön, vastustuskyvyn ylläpitoon ja stressitilanteiden hallintaan. Helteellä C-vitamiini lieventää stressin aiheuttamia hormonaalisia muutoksia elimistössä. Epäsuorasti se vaikuttaa myös linnun happo-emäs -tasapainoa ja normaalia pH:ta säilyttävästi.

Kemiallisesti askorbiinihappo on melko yksinkertainen yhdiste, jota lintu itse pystyy muodostamaan glukoosista munuaisissaan. Normaalisti C-vitamiinia ei tarvitse antaakaan.

Lämpöstressin aikana linnun elimistö ei kuitenkaan ehdi tuottaa C-vitamiinia riittävästi, joko siksi, että askorbiinihapon tarve kasvaa suuresti, tai että C-vitamiinin muodostuminen elimistössä vähenee. Tällöin juomaveden mukana annetusta C-vitamiinilisästä saadaan erityisen paljon hyötyä.

C-vitamiinin annostelu

  • Suomen Rehulla on Siipikarjan C-vitamiini-niminen valmiste. Sitä annetaan broilereille 0.05 -prosenttisena liuoksena vähintään 8 - 12 tuntia päivässä, mikä vastaa noin 1 kg päiväannosta per 15000 lintua. 1.25 dl C-vitamiinia liuotetaan 5 litraan vettä ja tätä liuosta annostellaan nippalinjoihin 1 %:n pitoisuutena.
  • C-vitamiinin positiivinen vaikutus linnuissa ilmenee 12 - 16 tunnin kuluttua annostuksesta. Täten sen tarve pitäisi osata ennakoida. Jos tiedetään, että seuraavana päivänä on helle ja hallissa on isot linnut, C-vitamiinia aletaan annostella juomaveteen jo vuorokautta aikaisemmin.
  • Muniville kanoille sopiva käyttötaso on 0.5-1.0 g/litra juomavettä. Stressin ehkäisyyn sopii myös maatalouskaupoista saatava Xylitol Monivim-vitamiiniliuos ohjeen mukaisesti annosteltuna. Lisävitamiinien käyttö stressin lievitykseen myös muina vuodenaikoina on suositeltavaa.


    Palaa edelliselle sivulle