Etusivu Uutiset & Sää Kotieläin Kasvinviljely Metsä Talous Energia Foorumi FarmitKauppa
 
Haku:
         Farmitista Webistä

Palvelun tuottaa Google


Etusivu > Uutiset & Sää > Uutiset > Tiedotteet > Suomi sai poikkeuksen myöntää 10 prosenttia tuotantoon sidottua tukea
Uutiset & Sää:
Klubi

Suomi sai poikkeuksen myöntää 10 prosenttia tuotantoon sidottua tukea

EU-tukia voidaan Suomessa maksaa tuotantoon sidottuina nykyisen kaltaisesti lähivuosina. Suomi sai poikkeuksen myöntää 10 prosenttia tuotantoon sidottua tukea. Toisen poikkeuksen sai Slovenia 6 prosenttia ja muille maille 3,5 prosenttia. Suomen EU-tukien kokonaismäärä säilyy uudistuksessa nykyisellä tasolla eli 565-570 miljoonassa eurossa vuodessa.

EU:n maatalousministerit päättivät tänä aamuna EU:n yhteisen maatalouspolitiikan terveystarkastuksesta. Neuvotteluissa sovittiin maatalouspolitiikan päälinjoista vuoteen 2013 saakka. Suomelle vaikeimpia neuvottelukysymyksiä olivat maidon kiintiöjärjestelmän päättymisen vaikutusten lieventäminen ja tuotantosidonnaisten tukien jatkuminen.

Uudistuksessa sovittiin pakollisen modulaation nostamisesta eli siitä, miten varoja siirretään suorista tuista maaseudun kehittämiseen. EU:n maaseudun kehittämisvarojen lisäys Suomelle on 6-15 miljoonaa euroa vuodessa. Tämä edellyttää myös kansallista vastinrahoitusta. Siirtyvillä varoilla voidaan rahoittaa maaseudun kehittämistoimenpiteitä, jotka liittyvät muun muassa ilmastonmuutokseen, vesiensuojeluun, uusiutuvaan energiaan ja maitosektoriin.

Anttila pitää poikkeusjärjestelyä merkittävänä

Uudistuksessa vähennettiin yleisesti EU:n tuotantoon sidottuja tukia. Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) pitää merkittävänä, että Suomelle saatiin muista maista poikkeava 10 prosentin erityisjärjestely tuotantosidonnaisiin tukiin.

- Tällä pystytään hakemaan tuotannon jatkumisen turvaavia ratkaisuja erityisesti maidon- ja naudanlihantuotantoon, Anttila toteaa. Näiden ratkaisujen rahoittamiseen voidaan käyttää noin viittä miljoonaa euroa, jota ei aiemmin ole pystytty hyödyntämään. Lisäksi jäsenmaille myönnettiin mahdollisuus käyttää maidon tukeen kansallisia varoja edellä mainitun 10 prosentin puitteissa. Tärkeä osa ratkaisua on Anttilan mukaan myös se, että maaseudun kehittämistoimia voidaan vahvistaa.

- Nyt aloitetaan työ kotimaassa. Ratkaisun toimeenpano ja kohdentaminen eri tuotantosuunnille mietitään yhdessä tuottajajärjestöjen kanssa elokuun alkuun mennessä, Anttila sanoo.

Tärkkelysperunan EU-tuki siirretään tilatukeen vuonna 2012.
- Tuotannon jatkumisen turvaamiseksi pyritään etsimään ratkaisut kansallisin järjestelyin, ministeri Anttila korostaa.

Maidon kiintiöjärjestelmä päättyy vuonna 2015. Aiemmin Suomi on vaatinut kiintiöiden jatkamista, mutta suuri enemmistö jäsenmaista ei ole halunnut jatkoa. Kiintiöitä korotetaan yhdellä prosentilla vuosittain vuoteen 2013 asti. Maitomarkkinoiden tilannetta arvioidaan erikseen vuosina 2010 ja 2012 tehtävillä raporteilla ja ryhdytään tarvittaviin toimiin.

Ministeri Anttila toteaa, että kiintiöpäätös ei aiheuta välittömiä muutoksia maitosektorille.
- Kiintiöjärjestelmän alasajo kiristää kilpailua maitotuotemarkkinoilla pidemmällä aikavälillä. Tähän vaikuttaa kuitenkin myös maitotuotteiden maailmanlaajuisen markkinatilanteen kehittyminen. Ministeriö seuraa tarkkaan maitokiintiöjärjestelmän päättymisen vaikutuksia ja maidontuotannon kehittymistä Suomessa.

Neuvosto päätti myös ns. kouluhedelmäohjelmasta. Ohjelmalla pyritään edistämään lasten ja nuorten terveellisiä ruokatottumuksia jakamalla ilmaisia hedelmiä ja vihanneksia kouluissa. Suomi päättää ohjelman käyttöönotosta myöhemmin selvitettyään ohjelman toteuttamisen kustannukset.

MTK: Pakettia paikattava kansallisesti

Suomea koskevan erityislausekkeen perusteella 10 prosenttia EU-tuesta voidaan maksaa meillä tuotantoon sidottuna. Tähän sisältyvästä maidolle kohdennettavasta tuesta osa voidaan maksaa kansallisista varoista. MTK:n mukaan Suomea koskeva erityisratkaisu on oikeansuuntainen, mutta riittämätön. Tuotantoon sidottua tukea voidaan maksaa yhteensä vain noin 57 miljoonaa euroa vuodessa. Tämän lisäksi tarvitaan kaikkia maaseudun kehittämistoimenpiteitä ja niihin riittävä rahoitus. Kansalliseen tukeen tarvitaan myös merkittävä lisäys.
 
MTK vaatii, että Suomen hallitus ryhtyy viipymättä kansallisiin toimenpiteisiin, joilla turvataan suomalaisen maataloustuotannon kannattava jatkuminen hallitusohjelman lupausten mukaisesti.

20.11.2008

Tulostusversio

 
 
» Farmit Website Oy   » Ohjeet   » Yhteistyökumppanit » Sivun alkuun
© Farmit Website Oy