Etusivu Uutiset & Sää Kotieläin Kasvinviljely Metsä Talous Energia Foorumi FarmitKauppa
 
Haku:
         Farmitista Webistä

Palvelun tuottaa Google


Etusivu > Uutiset & Sää > Uutiset > Tiedotteet > Valtioneuvosto hyväksyi pohjoisen tuen muutosesityksen
Uutiset & Sää:
Klubi

Valtioneuvosto hyväksyi pohjoisen tuen muutosesityksen

Valtioneuvosto hyväksyi tänään 19.6. Euroopan komissiolle tehtävän Suomen pohjoista tukea koskevan muutosesityksen. Se on valtion ja maataloustuottajien keskusjärjestöjen (MTK ja SLC) saavuttaman yhteisen näkemyksen mukainen. Suomen tavoitteena on saada komission kanssa neuvottelutulos alkusyksyn aikana. Uudistetun pohjoisen tuen järjestelmän on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2009 alussa.

Liittymissopimuksen artiklan 142 nojalla Suomella on lupa myöntää pitkäaikaisia kansallisia tukia sen varmistamiseksi, että pohjoisen tuen alueella pidetään yllä alueelle perinteistä maataloutta. Pohjoista tukea on maksettu koko EU-jäsenyyden ajan Keski- ja Pohjois-Suomessa (tukialueet C1-C4).

Vuonna 2008 pohjoista tukea arvioidaan maksettavan yhteensä hieman alle 35 000 tuensaajalle. Vuoden 2008 tuotannolle tukea arvioidaan maksettavan 329,7 miljoonaa euroa, mistä kotieläintalouden tukien osuus on 78 prosenttia. Tuesta noin 48 prosenttia maksetaan maidon tuotantotukena ja 18 prosenttia erimuotoisina naudanlihantuotannon tukina. Pohjoisen tuen alueella sijaitsee noin 53 prosenttia Suomen viljelyksessä olevasta peltoalasta.

Sika- ja siipikarjatalouden tuet irrotettaisiin tuotannosta

Sika- ja siipikarjatalouden tuet ehdotetaan pääosin irrotettavaksi tuotannosta samoin perustein kuin tukialueilla A ja B on jo päätetty tehdä. Tuotantosidonnaisen tuen enimmäismääräksi ehdotetaan 15,33 milj. euroa. Tuotannosta irrotettu tuki perustuu viitemäärään, joka muodostetaan pääsääntöisesti vuoden 2007 pohjoisen tuen maksun perusteena olleen eläinyksikkömäärän perusteella. Viitemäärän muutos- ja korotusperusteet olisivat lähtökohtaisesti samat kuin Etelä-Suomessa. Rakennemuutoskorvaus on myös tarkoitus ottaa käyttöön pohjoisen tuen alueella.

Tilakohtainen maitokiintiöiden tasausjärjestelmä

Esityksessä ehdotetaan otettavaksi käyttöön tilakohtaisten maitokiintiöiden tasausjärjestelmä, jossa tilakohtaisten maitokiintiöiden alitukset ja ylitykset voitaisiin tasata pohjoisen tuen rajoitteiden rajoissa. Käyttämätön osa tilakohtaisista maitokiintiöistä voitaisiin kiintiökauden jälkeen tehtävän tasauslaskennan perusteella lukea oman kiintiönsä ylittäneiden tilojen hyväksi. Pohjoinen tuki voitaisiin maksaa tasauksen jälkeen tilan laskennalliselle kiintiömäärälle.

Lisää nuoren viljelijän aloitustukea

Nuoren viljelijän aloitustukea ehdotetaan korotettavaksi 15 000 eurolla. Korotus maksettaisiin korkotukena, ja se tulisi käyttää maatilan tai maatalousirtaimiston hankintaan. Lisäksi ehdotetaan, että usean viljelijän yhteishankkeissa investointituen enimmäismäärää koskevat rajat olisivat yleisiä valtiontukisääntöjä korkeammat. Tuen enimmäismäärä olisi miljoona euroa silloin, kun on kyse hankkeesta, jossa on mukana kolme yrittäjää tai yrityksessä on vähintään kolme tukikelpoista osakasta tai jäsentä. Vastaavasti raja olisi 750 000 euroa, kun on kyse kahden yrityksen tai osakkaan hankkeesta.

Pohjoisen tuen muutosesitys

19.06.2008

Tulostusversio

 
 
» Farmit Website Oy   » Ohjeet   » Yhteistyökumppanit » Sivun alkuun
© Farmit Website Oy