Etusivu Uutiset & Sää Kotieläin Kasvinviljely Metsä Talous Energia Foorumi
 
Haku:
         Farmitista Webistä

Palvelun tuottaa Google


Etusivu > Uutiset & Sää > Uutiset > Metsälehden metsäuutiset > Hakkuuaikeet vähissä alkuvuonna
Klubi

Hakkuuaikeet vähissä alkuvuonna


Hakkuuaikeet nytkähtivät kesäkuussa hieman ylöspäin toukokuuhun verrattuna. Yksityismetsien uudistushakkuuilmoituksia jätettiin kesäkuussa kuitenkin vain vajaa puolet edellisvuoteen verrattuna, selviää metsäkeskusten ja Tapion keräämistä metsänkäyttöilmoitusten ennakkotiedoista.

- Vuoden ensimmäisen puoliskon aikana jätettiin metsänkäyttöilmoituksia yksityismetsien uudistushakkuista hyvin verkkaisesti eli yhteensä vajaat 14 000 hehtaaria. Tämä on selvästi alle puolet vuoden 2008 määrästä ja vain vajaa viidennes kahden vuoden takaisesta, sanoo Tapion johtaja Ritva Toivonen.

Kaikkiaan metsiä uudistettiin tammi-kesäkuussa reilut 32 000 hehtaaria. Vuotta aiemmin määrä oli lähes 53 000 hehtaaria.

Kasvatushakkuita koskevien metsänkäyttöilmoitusten pinta-aloissa jäätiin kesäkuussa noin kolmannekseen viime vuoden tasosta. Yksityismetsien kasvatushakkuisiin varattujen kohteiden pinta-ala jäi kesäkuussa ennakkotietojen perusteella noin 9 600 hehtaariin, kun määrä viime vuonna oli lähes 29 000 hehtaariin.

Tammi-kesäkuun aikana yksityismetsien ilmoituksiin kirjattiin yhteensä reilut 71 000 kasvatushakkuuhehtaaria. Viime vuonna määrä oli lähes 130 000 hehtaaria.

Kaikkien metsänomistajien metsissä metsänkäyttöilmoituksiin kirjattiin kesäkuussa kasvatushakkuita runsaat 17 000 hehtaaria. Viime vuonna määrä oli runsaat 41 300 hehtaaria.

Kasvatus- ja uudistushakkuuilmoituksia kertyi kaikkien omistajaryhmien metsistä tammi-kesäkuussa yhteensä runsaat 173 000 hehtaaria. Vuotta aiemmin hehtaareja kertyi noin 267 000.


# Metsälehden Metsäuutiset

03.07.2009

Tulostusversio

 
 
» Farmit Website Oy   » Ohjeet   » Yhteistyökumppanit » Sivun alkuun
© Farmit Website Oy