Karhujahtiin myönnetty sata pyyntilupaa
Karhujahti alkaa useissa itärajan kunnissa keskiviikkona. Karhunkaatoa ja taljaa lähtee silloin erämaihin ja saloille tavoittelemaan satoja jahtiseurueita.
– Pohjois-Karjalassa osallistuu tänä vuonna 2000–3000 karhunmetsästäjää, kertoi riistapäällikkö Juha Kuittinen.
Maa- ja metsätalousministeriön määräämä kiintiö riistanhoitopiireille on yhtensä sata karhua. Pohjois-Suomessa saa ampua 44 karhua, Itä-Suomessa enintään 54 ja Länsi-Suomessa kaksi karhua.
Eniten lupia eli 42 saa Pohjois-Karjalan karhukeskittymä. Lieksan, Nurmeksen ja Valtimon karhujahti alkaa siellä metsästäjien päätöksestä tosin vasta syyskuun alussa. Muualla riistanhoitopiirin alueella jahti alkaa, kuten muuallakin maassa, 20. elokuuta.
# STT
19.08.2008