Kiihtelysvaaran MM-tattitittelistä taistelee 100 sienestäjää
Kiihtelysvaaran MM-tattikisojen voittajatittelistä ja 500 eurosta taistelee lauantaina satakunta osanottajaa, joista viidennes on ulkomailta, Venäjältä ja Unkarista. Kilpailussa kerätään kahden tunnin ajan lähinnä kahta tattilajia eli kuusen ja männyn herkkutattia noin 210 hehtaarin alueelta, joka paljastetaan kilpailijoille lähtöhetkellä.
Kisoja isännöivä kiihtelysvaaralainen Juhani Nuutinen sanoo sieniä nousseen hyvin parin vuorokauden aikana.
– Sienisadon ennustaminen kuitenkin on vaikeaa, kun maan sisään ei näe ja sieni putkahtaa yhden yön aikana, hän huomauttaa.
Karnevaalihenkiseen tapahtumaan Kiihtelysvaaran Raatevaaralla odotetaan tuhatkunta katsojaa, joille sieniruokien lisäksi tarjotaan laulua ja tanssia Unkarista ja Sortavalasta.
# STT
14.08.2008