LEHTIKATSAUS: Luvassa vaikeita supistuksia
Paperiteollisuuden supistukset ovat lähes väistämättömiä, perjantain Keskisuomalaisen pääkirjoituksessa todetaan. Vaikka Venäjän puun tuontia voitaisiinkin kotimaisella puulla korvata, ylikapasiteetti vaivaa alaa, ja Suomeenkin on luvassa supistuksia. Edessä saattaa olla monia vaikeasti hoidettavia ongelmia aiheuttavia tehtaiden sulkemisia, lehti arvioi.
Tulevista muutoksista huolimatta puunjalostusteollisuus on keskeinen osa suomalaista vientiteollisuutta tulevaisuudessakin. Lehden mukaan ”vihreän kullan” merkitys on taas korostumassa.
Helsingin Sanomat: Lajittelu tuo koivukuidun tuonnille jatkoajan
Sellukoivun tuonti Venäjältä ei katkea tuontitulleihin vielä pariin vuoteen, perjantain Helsingin Sanomissa kerrotaan. Puunhankintayhtiö Harvestian toimitusjohtaja Pekka Kauranen kertoo, että venäläiset ovat sittenkin oppineet lajittelemaan koivua, nyt hakkuu-urakoitsijat pinoavat puuta useampaan kasaan.
Lajittelulla on merkitystä, sillä ensi vuonna Venäjä nostaa puutullit 50 euroon kuutiolta. Tulli ei kuitenkaan koske vielä tässä vaiheessa läpimitaltaan alle 15-senttistä koivua.
- Uskon, että alle 15 senttimetrin sellukoivu on tullivapaata vielä pari vuotta. Saamme lisää aikaa hakea ratkaisuja, Kauranen arvelee.
# Metsälehden Metsäuutiset
15.08.2008