Etusivu Uutiset & Sää Kotieläin Kasvinviljely Metsä Talous Energia Foorumi
 
Haku:
         Farmitista Webistä

Palvelun tuottaa Google


Etusivu > Uutiset & Sää > Uutiset > Metsälehden metsäuutiset > Jorma Vierula palaa metsäkeskuksen johtoon
Klubi

Jorma Vierula palaa metsäkeskuksen johtoon


Metsänhoitaja Jorma Vierula on valittu uudelleen Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen johtajaksi. Valinnasta päätti eilen keskiviikkona metsäkeskuksen johtokunta.

Vierula toimi Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen johtajana vuodesta 1994 viime toukokuuhun asti, jolloin hän siirtyi metsäpuiden siementuotantoa harjoittavan Metsähallituksen tytäryhtiön Siemen Forelia Oy:n toimitusjohtajaksi.

- Meilläpäin on sellainen sanonta, että mies saa mennä ja mies saa tulla mutta mies ei saa mennä ja tulla. Tämä jälkimmäisin minulle nyt kävi, mutta prosessin aikana kirkastui, että kun on työskennellyt 30 vuotta metsäkeskuksessa, on elämäntyö siellä. Ajattelin kokeilla, pääsisinkö vielä takaisin, Vierula sanoo.

Elokuussa metsäkeskuksen johtajana aloittava Vierula ehti työskennellä Foreliassa vain muutaman kuukauden. Työpaikan vaihdossa ei hänen mukaansa kuitenkaan ole kyse siitä, että toimenkuva Foreliassa ei olisi vastannut hänen odotuksiaan.

- Tiesin, mitä siellä oli odotettavissa, hän toteaa.

Vierula valmistui metsänhoitajaksi vuonna 1977. Valmistuttuaan hän toimi kaksi vuotta metsätalouden opettajana Rovaniemen metsäopistossa, josta siirtyi Lapin piirimetsälautakunnan suunnittelupäälliköksi ja sittemmin piirimetsänhoitajaksi. Etelä-Pohjanmaan metsäkeskukseen Vierula tuli Lapista vuonna 1985 piirimetsänhoitajan toimeen. Ennen johtajaksi valintaa hän toimi myös metsäkeskuksen metsänhoitopäällikkönä.


# Metsälehden Metsäuutiset

02.07.2009

Tulostusversio

 
 
» Farmit Website Oy   » Ohjeet   » Yhteistyökumppanit » Sivun alkuun
© Farmit Website Oy