Etusivu Uutiset & Sää Kotieläin Kasvinviljely Metsä Talous Energia Foorumi FarmitKauppa
 
Haku:
         Farmitista Webistä

Palvelun tuottaa Google


Etusivu > Uutiset & Sää > Uutiset > Metsälehden metsäuutiset > Puukauppa on päässyt vauhtiin
Klubi

Puukauppa on päässyt vauhtiin


Metsäteollisuus vahvistaa, että puukauppa on käynyt vilkkaasti hallituksen veropäätöksen jälkeen. Kauppaa käytiin heinäkuun viimeisellä viikolla jo pitkäaikaista keskiarvoa enemmän, vaikka tavallisesti puukauppa hiljenee kesäkuukausien ajaksi.
Maa- ja metsätaloustuottajain keskusjärjestö MTK on kertonut jo aiemmin kaupankäynnin vilkastumisesta.

Heinäkuun viimeisen viikon ostot ylittivät puoli miljoonaa kuutiota. Koko alkuvuoden puukaupat ovat jääneet kuitenkin vain runsaaseen puoleen vuoden takaisesta.
Metsäteollisuuden mukaan puuta tarvittaisiin miljoona kuutiota joka viikko vuoden loppuun saakka, jotta koko vuoden saldo vastaisi keskiarvoa. Teollisuudella on tarvetta eniten kuitupuusta.

MTK arvioi aiemmin tässä kuussa, että puukauppa nousee lähiviikkojen aikana teollisuuden mainitsemalle miljoonan kuution tasolle.

Hallitus päätti heinäkuussa esittää puiden myyntiä koskevien verojen puolittamista kaupankäynnin vilkastuttamiseksi.

Kaupassa lähestytään miljoonarajaa 

Viime viikolla tahti puukaupassa jatkoi kasvuaan. Metsäntutkimuslaitoksen tilastojen mukaan puuta ostetiin 930 000 kuutiota, mikä on liki 290 000 kuutiota enemmän kuin edellisviikolla. Ostomäärä on myös noin 250 000 kuutiota suurempi kuin viime vuonna vastaavalla viikolla.

Kaupan kasvusta huolimatta koko maan tukkien keskikantohinnat olivat laskussa, sen sijaan kuitupuun keskikantohinnat nousivat niukasti. Hankintahinnat olivat laskussa mänty- ja koivutukkia lukuunottamatta.

# STT-Metsälehden Metsäuutiset

18.08.2008

Tulostusversio

 
 
» Farmit Website Oy   » Ohjeet   » Yhteistyökumppanit » Sivun alkuun
© Farmit Website Oy