Etusivu Uutiset & Sää Kotieläin Kasvinviljely Metsä Talous Energia Foorumi FarmitKauppa
 
Haku:
         Farmitista Webistä

Palvelun tuottaa Google


Etusivu > Kotieläin > Farmit uutiset > Antibioottipäivä muistuttaa vastuullisesta lääkinnästä
Kotieläin:
Klubi

Antibioottipäivä muistuttaa vastuullisesta lääkinnästä

Tänään vietetään ensimmäistä Euroopan antibioottipäivää kaikissa 27 EU-maassa. Päivän tarkoituksena on muistuttaa antibioottien vastuullisesta käytöstä, jotta niiden teho säilyy myös tulevaisuudessa.

Resistenttien bakteerien aiheuttamia ongelmia ei pystytä voittamaan uusia lääkkeitä kehittämällä. Evira muistuttaa, että ainoiksi tehokkaiksi keinoiksi jäävät mikrobilääkkeiden hallittu käyttö sekä infektioiden ennaltaehkäisy, erityisesti ympäristöolosuhteita parantamalla ja rokottamalla.

Suomi kuuluu Ruotsin ja Norjan kanssa niihin maihin, joissa penisilliini on tavallisimmin käytetty antibiootti. Muualla Euroopassa eläimille, erityisesti sioille, annetaan eniten tetrasykliiniä, joka kuuluu laajakirjoisiin antibiootteihin. Penisilliini puolestaan on kapeakirjoinen antibiootti, joka aiheuttaaa laajakirjoisia vähemmän vastustuskykyä eli resistenssiä antibiooteille. Eläimistä eristettyjen bakteerien antibioottiresistenssitilanne on ollut Suomessa kansainvälisesti vertailtuna pääosin hyvä.

Eläinten ryhmälääkintä on muualla Euroopassa huomattavasti yleisempää kuin Pohjoismaissa. Esimerkiksi Isossa-Britanniassa lähes kaikki antibiootit käytetään ryhmälääkinnässä, kun Suomessa ryhmälääkinnän osuus on viidennes.

Lue aihesta lisää Eviran verkkosivuilla.

18.11.2008

Tulostusversio

 
 
» Farmit Website Oy   » Ohjeet   » Yhteistyökumppanit » Sivun alkuun
© Farmit Website Oy