| Etusivu > Kotieläin > Sika > Tuotanto-olosuhteet > Lihasikala > Sikalaolosuhteet |
|
Kotieläin:
|
SikalaolosuhteetEläinsuojelulaki määrää eläintenpidolle asetettavat minimivaatimukset, mutta niiden avulla ei päästä tuotannollisesti parhaaseen tulokseen. Esimerkiksi Atria Laatulihassa pinta-alavaatimus lihasialle on 0,8 neliötä/sika, kun taas eläinsuojelulaissa vastaava ala on vain 0,65 neliötä/sika. 1. HännänpurentaSikojen käytöshäiriöistä hännänpurenta lienee kaikkein tavallisin. Yksinkertaista selitystä sille, miksi hännänpurenta yhtäkkiä leviää, ei ole, mutta selvää on , että se on intensiivisen kasvatuksen mukanaan tuoma ongelma. Hännänpurennan lisäksi saattaa esiintyä myös kylkien ja korvien pureskelua.Tilakohtaisesti hännänpurennalle on löydetty useita riskitekijöitä. Tärkeimpiä syitä ovat liian suuri eläintiheys, puutteellinen ilmastointi ja kuivituksen puute. Myös ruokintalaitteiden toimintahäiriöt, veden puute, veto ja melu altistavat häiriölle. Mitä suurempi osa karsinasta on ritilää, sen suurempi on riski hännänpurennalle. Myös suuri ryhmäkoko on riskitekijä. Ruokintamenetelmä voi myös olla ratkaiseva tekijä: automaatit, joilla kaikki eivät voi syödä yhtaikaa altistavat hännänpurennalle. Ruokintakourun pituus on myös oleellinen asia. Kaikkien on mahduttavat yhtaikaa syömään. Hännänpurentaan pitää puuttua mahdollisimman nopeasti, ettei tapa pääse karsinassa leviämään. Tärkeää on löytää purija. Se on useimmiten imisä porsas, joka on jäänyt kasvusta muista jälkeen. Purija siirretään erilliseen karsinaan. Karsinaan annetaan runsaasti kuivikkeita, oksia tai muuta pureskeltavaa. Juomanippojen toimivuus, rehun laatu ja ilmastoinnin säädöt on myös hyvä tarkistaa tässä yhteydessä. Tuotanto-olosuhteissa sika tottuu syömään myös vuorotellen, mutta vähiten ongelmia tulee, kun kaikki mahtuvat yhtaikaa syömään. Silloin on ehdottoman tärkeää, että kaukalotilaa on riittävästi. Lihasikalassa sopiva kaukalomitta on vähintään 32 cm/ sika. Liian niukka kaukalotila altistaa hännänpurennalle ja aiheuttaa myös epätasaista kasvua. Katso myös:
2. Sikojen pidolle asettavat eläinsuojeluvaatimuksetSian juotto ja ruokintaSialle annettavan rehun on oltava ravitsevaa ja tasapainotettua sekä tarvittaessa kivennäisillä täydennettyä. Siat on ruokittava vähintään kerran päivässä. Jos sikoja pidetään ryhmässä ja rehua ei ole jatkuvasti tarjolla, eikä käytössä ole automaattista ruokintalaitetta, ryhmän kaikkien sikojen on voitava ruokinta- aikana syödä yhtäaikaa. Tällöin ruokintakaukalon pituuden sikaa kohden on oltava alle 25 kg:n painoiselle sialle vähintään 15 cm, yli 25 kg:n mutta alle 50 kg:n painoiselle sialle vähintään 25 cm ja yli 50 kg:n painoiselle sialle vähintään 30 cm. Yli kahden viikon ikäisten pikkuporsaiden saatavilla on oltava riittävästi puhdasta vettä tai muuta sopivaa nestettä. 3. Ilmanlaadun suositusarvot eläinsuojelulain mukaanEläinsuojan suhteellinen ilmankosteus on 50-80 %, eikä ilman virtausnopeus sikojen korkeudella ylitä 0,2 m/s. Eläinsuojan ilman haitalliset kaasut ja epäpuhtaudet eivät ylitä seuraavia raja-arvoja:
4. Lihasikojen ja siitossikojen ryhmäkarsinan mitoitukset AtriaSika -laatulihaohjelman mukaanRyhmäkarsinassa sikaa kohden on tilaa oltava vähintään:
5. Tiineen emakon karsinan ja häkin mitoutussuositukset eläinsuojelulain mukaanTiineiden emakoiden ryhmäkarsinassa on ruokinta-alueen lisäksi makuutilaa emakkoa kohden vähintään 1,5 m2. Jos tiinettä emakkoa pidetään kääntymisen estävässä häkissä, häkin pituus on vähintään 2,3 m ja leveys vähintään 0,6 m silloin, kun ruokintakaukalo on häkin sisäpuolella. Jos ruokintakaukalo on häkin ulkopuolella, häkin pituus on vähintään 2,1 m ja leveys vähintään 0,6 m. 6. Eläinsuojelulain säädöksiä porsituskarsinan ja porsitushäkin mitoutuksistaPorsituskarsinassa tai -häkissä emakon takana on oltava riittävästi vapaata tilaa porsimista varten. Porsituskarsinan tai -häkin on oltava sellainen, että emakko voi imettää pikkuporsaita vaikeuksitta, ja että pikkuporsaat pääsevät suojaan emakolta. Pikkuporsailla on oltava porsituskarsinassa kiinteäpohjainen ja kuiva makuualue, johon kaikki pikkuporsaat mahtuvat yhtäaikaa makuulle. Lisäksi pikku- porsaille on tarvittaessa oltava asianmukainen lämmitin. Emakko voi kääntyä porsituskarsinassa esteettä ympäri. Porsituskarsinan lattia on kiinteäpohjainen ja hyvin kuivitettu. Ennen porsimista emakolle annetaan sopivaa materiaalia pesän rakentamista varten. Jos porsivaa emakkoa pidetään kääntymisen estävässä porsitushäkissä, emakon porsitushäkin pituus on vähintään 2,4 m, leveys vähintään 0,85 m häkin alimman pitkittäisputken kohdalta mitattuna ja häkin korkeus on vähintään 0,9 m. Lisäksi häkin takana on vähintään 0,3 m vapaata tilaa. 7. Sikalan suosituslämpötiloja
|
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| » Farmit Website Oy » Ohjeet » Yhteistyökumppanit | » Sivun alkuun |
| © Farmit Website Oy | |