| Etusivu | Uutiset & Sää | Kotieläin | Kasvinviljely | Metsä | Talous | Energia | Foorumi |
| Etusivu > Kotieläin > Siipikarja > Kana > Munivan kanan valkuaisruokinta |
|
Kotieläin:
|
Munivan kanan valkuaisruokintaAminohapot
Lintu tarvitsee aminohappoja omien valkuaiskudostensa rakentamiseen ja ylläpitoon. Valkuaiskudos voi olla esimerkiksi lihasmassaa, höyhentä tai kananmunaa. Valkuaiskudosta muodostuu ja hajoaa kaiken aikaa. Jotta aminohappojen hyväksikäyttö uuden valkuaiskudoksen rakentamiseen on mahdollisimman tehokasta, niitä on oltava saatavilla oikeissa suhteissa ja sopiva määrä, ei liikaa eikä liian vähän. Valkuaiskudosta voidaan rakentaa vain niin paljon kuin mihin ensiksi rajoittava aminohappo riittää. Jos rehussa on lysiiniä yllin kyllin, mutta metioniinia vähemmän kuin mikä on linnun tarve, lintu ei voi korvata puuttuvaa metioniinia lysiinillä, vaan se voi kasvattaa ko. kudostaan vain sen verran kuin mihin metioniini riittää. Ylimääräinen lysiini on turhaa. Toki lintu voi käyttää sen esimerkiksi energianlähteenään, mutta se on epätaloudellista energiantuotantoa esim. tärkkelysenergiaan tai rasvan energiaan verrattuna. Lintu syö tyydyttääkseen energiantarpeensa, joten rehun valkuaisen/aminohappojen määrän tulee olla oikeassa suhteessa energiaan. Yksittäisten rehuraaka-aineiden aminohappojen sulavuus vaihtelee. Rehujen suunnittelussa aminohappokoostumus rakennetaan ns. sulavia aminohappoja hyväksikäyttäen, jotta koostumus saataisiin mahdollisimman tarkoin vastaamaan linnun tarpeita. Lisäksi aminohappokoostumusta tasapainotetaan puhtaiden aminohappojen avulla.
=> Aminohappojen sulavuus raaka-aineissa vaihtelee. Tämä täytyy ottaa huomioon rehusuunnittelussa, jotta tuotannon kannalta tasapainoinen seos ja päästöt mahdollisimman vähäiset. Valkuaisen tarve Broilerit: Muniva kana:
Scott 1982 Toteutus rehuissa
|
|
| » Farmit Website Oy » Ohjeet » Yhteistyökumppanit | » Sivun alkuun |
| © Farmit Website Oy | |