Etusivu Uutiset & Sää Kotieläin Kasvinviljely Metsä Talous Energia Foorumi FarmitKauppa
 
Haku:
         Farmitista Webistä

Palvelun tuottaa Google


Etusivu > Kasvinviljely > Farmit uutiset > Sade hidastaa puinteja ja säilörehun korjuuta
Kasvinviljely:
Klubi

Sade hidastaa puinteja ja säilörehun korjuuta

Sateinen sää on pysäyttänyt viljojen puinnit, ja sadonkorjuu on siirtymässä elokuun lopulle. Kosteat säät ovat jo lisänneet kasvitauteja ja homeita kasvustoissa. Mikäli sää poutaantuu ja lämpenee viikon sisällä, on vielä mahdollista saada normaali ja laadultaan kohtuullinen sato, kerrotaan ProAgria Maaseutukeskusten Liiton kasvutilannekatsauksessa.

Puintien myöhästyminen on siirtämässä syysviljojen kylvöjä myöhempään syksyyn. Mikäli ruista päästään kylvämään ensi viikolla, arvioidaan rukiin kylvöalan pysyvän ennallaan. Syysvehnän kylvöjen odotetaan alkavan parin viikon sisällä. Mikäli puinnit pitkittyvät, pienenevät syysviljojen kylvöalat suunnitellusta.

Vettä on satanut maan etelä- ja keskiosissa paikoitellen jopa kaksinkertaisesti tavanomaiseen verrattuna. Elokuun alkupuoli on ollut maan itä- ja pohjoisosassa tavanomaista viileämpi. Kasvustot ovat 8-10 päivää viikkoon jäljessä keskimääräisestä aikataulusta Etelä- ja Keski-Suomessa. Pohjois-Savossa ja -Karjalassa, Pohjanmaan sisäosissa ja Kainuussa kehitys on jopa kaksi viikkoa jäljessä.

Sade lakoonnuttanut viljakasvustoja

Ensimmäisiä rukiita on puitu Etelä-Suomen rannikkoalueella, Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. Ruiskasvustot ovat puintikunnossa Etelä- ja Keski-Suomessa, mutta sateet ja korkeana pysyvä ilman kosteus vaikeuttavat puintien käynnistymistä. Pohjois-Suomessa rukiin puinnit ovat siirtymässä elokuun loppupuolelle. Sateet ovat lakoonnuttaneet ruiskasvustoja etenkin Uudellamaalla, Pirkanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla. Rukiin sato on jäämässä tavanomaista pienemmäksi Etelä-Suomen rannikkoalueella, Uudellamaalla ja Pohjanmaan rannikkoalueella.

Aikaisten syysvehnien puinti on käynnistynyt Satakunnassa. Syysvehnäsatoa arvioidaan korjattavan korkeintaan normaali määrä. Etelä-Pohjanmaalla satonäkymiä heikentää kasvustojen lakoisuus.

Aikaisten monitahoisten ohrien puintia on aloiteltu Uudellamaalla, Satakunnassa ja Kyrönmaalla Etelä-Pohjanmaalla. Puintien toivotaan pääsevän kunnolla käyntiin ensi viikolla maan etelä- ja keskiosissa. Pohjois-Suomessa puinnit alkanevat elo-syyskuun vaihteessa.

Kauran ja kevätvehnän puinnit alkavat kahden viikon sisällä lukuun ottamatta Pohjois-Suomea, jossa puinnit päästäneen aloittamaan vasta syyskuun alussa. 

Kevätviljojen sadon määrä arvioidaan normaaliksi tai normaalia heikommaksi.

Rypsikasvustot ovat tuleentuneet ennakoitua hitaammin, joten puintien odotetaan käynnistyvän vasta elokuun lopulla Etelä-Suomessa. Uudellamaalla, Satakunnassa ja Etelä-Pohjanmaalla noin puolet kasvustoista on laossa. Pahin tilanne on Pohjanmaan rannikolla, missä lähes kaikki kasvustot ovat laossa. Lakoontuneissa kasvustoissa on tavattu pahkahometta, mikä on voinut verottaa siemensatoa.

Säilörehun korjuu ei suju

Sateet ovat pehmentäneet peltoja ja hidastaneet säilörehunkorjuuta. Kaikkein märimmillä eloperäisillä mailla toinen säilörehusato on vaarassa jäädä korjaamatta. Etelä-Suomessa toinen säilörehusato on lähes korjattu. Keski-Pohjanmaan rannikkoalueella ja Etelä-Pohjanmaalla sadosta on vielä kolmannes korjaamatta. Itä-Suomessa ja Pohjois-Pohjanmaalla sadonkorjuu on edennyt puoliväliin, mutta Pohjois-Suomessa korjuu on vasta alussa. 

Korjuun pitkittyminen sekä sadon liiallinen märkyys heikentävät rehun laatua, mistä johtuen ruokinnan suunnitteluun on kiinnitettävä erityistä huomiota tänä vuonna. Rehun laatuanalyysi kannattaa tehdä ajoissa.

Sateet ovat pehmentäneet myös laitumia.

Halla uhkaa perunasatoa

Perunasta odotetaan keskinkertaista satoa lukuun ottamatta Pohjois-Karjalaa, Pohjanmaan rannikkoaluetta ja Pohjois-Suomea, jossa sato on jäämässä tavanomaista pienemmäksi. Perunasadon muodostus on vielä kesken ja hallat voivat pysäyttää kasvun ennenaikaisesti. Sateet ovat vaikeuttaneet perunaruton torjuntaa, eikä perunaruton leviämistä ole täysin onnistuttu estämään. Toistaiseksi ammattiviljelmillä on vältytty pahimmilta tautiepidemioilta. 

Sokerijuurikassadosta odotetaan normaalia, Satakunnassa jopa hyvää. Sateet ovat vauhdittaneet sokerijuurikkaan kasvua.



19.08.2008

Tulostusversio

 
 
» Farmit Website Oy   » Ohjeet   » Yhteistyökumppanit » Sivun alkuun
© Farmit Website Oy