| Etusivu | Uutiset & Sää | Kotieläin | Kasvinviljely | Metsä | Talous | Energia | Foorumi | FarmitKauppa |
| Etusivu > Kasvinviljely > Farmit uutiset > Avena viljamarkkinatiedote 8/2008 |
|
Kasvinviljely:
|
Avena viljamarkkinatiedote 8/2008
Suotuisat kasvuolot pohjoisella pallonpuoliskolla ja Australiassa ovat parantaneet satonäkymiä huomattavasti. Sadonkorjuu on käynnissä USA:ssa, Euroopassa ja entisen Neuvostoliiton maissa. Tähänastiset hehtaarisadot osoittavat, että EU ja Mustanmeren alueen maat saattavat tuottaa ennätyssuuret sadot. Samalla kun satojen suuri määrä näyttää melko varmalta, vehnän laadun suhteen on kasvavaa huolta. Laadut vaihtelevat suuresti eri alueilla johtuen viime viikkojen toistuvista sateista. Tiedot alhaisista valkuaistasoista ovat lisääntyneet, mikä merkitsee rehuvehnämäärien kasvua. Muun muassa USA:n maatalousministeriö USDA ja Kansainvälinen viljaneuvosto ovat viime viikkojen kuluessa nostaneet vähitellen arvioitaan maailman viljantuotannosta. Kansainvälisen viljaneuvoston viimeinen ennuste maailman viljantuotannosta tällä satokaudella on 1.718 miljoonaa tonnia (viime vuonna tuotanto oli 1.685 miljoonaa tonnia), mistä vehnän osuus on 662 miljoonaa tonnia (viime vuonna 608 miljoonaa tonnia). USDA julkaisee seuraavan ennusteensa elokuun puolessa välissä. Viljakauppiaat ja analyytikot arvioivat, että EU:n sato on 290 miljoonaa tonnia tai suurempi, kun sato viime vuonna oli 254 miljoonaa tonnia eli kaikkien aikojen pienin. Viljankulutus satokaudella 2007/2008 lisääntyi noin 2 miljoonalla tonnilla huolimatta erittäin korkeista hinnoista. Kulutuksen ennakoidaan lisääntyvän myös tällä satokaudella. EU:n viljantuonnin arvioidaan palaavan normaalitasolle noin 12-13 miljoonaan tonniin, kun se oli 27 miljoonaa tonnia viime satokaudella. EU:n viljan ja viljatuotteiden viennin pitää olla yli 20 miljoonaa tonnia, jotta varastot eivät muodostuisi liian suuriksi. Viljan, öljykasvien sekä niistä valmistettujen tuotteiden hinnat ovat tulleet alaspäin parantuneiden satonäkymien myötä. Hintojen laskua on kiihdyttänyt sijoitusrahastojen laajamittainen poistuminen hyödykemarkkinoilta. Sekä viljan tuotanto että kulutus kasvavat maailmassa tällä satokaudella, mikä merkitsee, että varastotasot kasvavat vain vähän. Maailman talouskasvua pidetään riittävän hyvänä, jotta kehittyvien talouksien viljan, polttoaineiden ja raaka-aineiden kysyntä pysyy korkeana. Tämä puolestaan edellyttää tuotannon kasvua myös pitkällä tähtäimellä, jotta kysyntä saataisiin tyydytettyä. Lyhyellä tähtäimellä markkinoilla tarjonta on runsasta. Tuleva kehitys riippuu monista tekijöistä, muun muassa satojen lopullisesta määrästä ja laadusta, viljelijöiden syysviljojen kylvösuunnitelmista sekä syysviljojen kasvuoloista. _____________________________________________________ Tämä markkinatiedote on laadittu luotettaviksi tunnettujen tietolähteiden pohjalta. Emme kuitenkaan takaa sen täydellisyyttä tai täsmällisyyttä. Tiedotteessa ilmaistuja mielipiteitä voidaan muuttaa ilman ennakkoilmoitusta. 11.08.2008 |
|
| » Farmit Website Oy » Ohjeet » Yhteistyökumppanit | » Sivun alkuun |
| © Farmit Website Oy | |