| Etusivu > Kasvinviljely > Kasvuohjelma > Kasvuohjelma-uutiset > Onnistuneet säilörehupäivät Koillismaalla |
|
Kasvinviljely:
|
Onnistuneet säilörehupäivät Koillismaalla
Agrimarket yhteistyökumppaneineen järjesti helmikuun viimeisenä torstaina ja perjantaina onnistuneet säilörehun
laatupäivät Maitomarkkinoiden ajankohtaisuuksia selvittivät Kuusamon Osuusmeijerillä toimitusjohtaja Jouko Juntunen (kuva vasemmalla) ja Ranualla toimitusjohtaja Jouko Lifländer Ranuan Meijeri Oy:stä. He totesivat viljelijätilaisuuksien olevan tärkeitä laatumaidon tuotantoa ajatellen. Juustomestari Kauko Heikkilä Juustokaira Oy:stä käsitteli maidon laadun merkitystä juuston
valmistuksessa. Laadukasta rehuaRehumyyjä Kullervo Palovaara Suomen Rehulta kävi läpi esikuivauksen haasteita ja ruokinnan ongelmatilanteita.
Esityksessään hän kertoi mitä seuraa, jos rehunsäilönnässä ei ole onnistuttu ja virhekäymisiä on tapahtunut. Hän antoi
neuvoja oikeisiin rehustusvaihtoehtoihin. Tilaisuudessa oli esillä rehunäytteitä erilaatuisista säilörehuista, ja
viljelijät pääsivät tunnistamaan hyvän säilörehun tunnusmerkit (kuva alla vasemmalla). Myyntipäällikkö Jani Huuha Kemira Oy:stä kävi läpi AIV-säilöntäaineiden oikeaa käyttöä eri olosuhteissa. Esityksessä selvisi, että Oulussa on maailman suurin AIV-tehdas. Tilaisuuksissa esiteltiin myös tehokkaita Junkkari-hapottimia, jotta riittävä säilöntäaineen annosteleminen onnistuisi. Nurmien kasvinsuojeluasioita valotti aluepäällikkö Jarmo Aho Berner Oy.stä. Vain puhtaista kasvustoista saadaan laadukasta nurmirehua maidontuotantoon. Lannoituksella satoa ja laatuaYara Suomesta aluemyyntipäällikkö Ilkka Mustonen kertoi lannoituksen vaikutuksesta säilörehun laatuun ja satotasoon. Hän korosti erityisesti hivenistä seleenin, sinkin, kuparin, mangaanin ja natriumin merkitystä rehun laatuun ja eläimien terveyteen. Hän kävi läpi Koillismaan peltojen viljavuustilanteen sekä karjanlannan tehokkaan hyödyntämisen. Karjanlannan ravinteet eivät välttämättä riitä, vaan karjanlanta tarvitsee lisäksi YaraMila-lannoitetäydennyksen. Lietteen lisäksi kannattaa antaa typpeä ja fosforia. Pienillä käyttömäärillä annetaan lisäksi kaliumia. Seleeni nousi esille keskusteluissa. Runsaasti karjanlantaa käyttävillä tiloilla on havaittu entistä enemmän seleenin puutosoireita karjalla. Tilaisuudessa toivottiinkin, että seleeniä voisi lannoitteissa olla nykyistä enemmän. Palovaara muistutti lopuksi, että tilaisuuden tarkoitus oli käsitellä konkreettisia asioita, joilla voidaan vaikuttaa säilörehun laatuun ja määrään. Nurmen Kasvuohjelmasta viljelijät saavat tarvittavan tiedon nurmituotannon haasteisiin. Nurmen Kasvuohjelma löytyy netistä osoitteesta www.farmit.net tai www.agrimarket.fi.
01.03.2010 |
|
| » Farmit Website Oy » Ohjeet » Yhteistyökumppanit | » Sivun alkuun |
| © Farmit Website Oy | |