| Etusivu > Energia > Farmit uutiset > Turvetuotanto hyvässä vauhdissa |
|
Energia:
|
Turvetuotanto hyvässä vauhdissa
- Ajankohtaan nähden kausi on lähtenyt hieman keskimääräistä vauhdikkaammin käyntiin. Perjantaina 6. päivä kesäkuuta kasassa oli jo noin 15 prosenttia tavoitteesta. Parhaiten työ on edistynyt Lounais- ja Länsi-Suomessa sekä paikoin Keski-Suomessa, kertoo tuotantojohtaja Jorma Honkanen. Myös Kaakkois-Suomessa on päästy pienellä sadeviiveellä täyteen vauhtiin. Tavoitteesta kaikkein pisimmälle on edetty juuri lounaassa, missä jyrsinpoltto- ja palaturpeesta on korjattu jo kolmannes. Paikoin koettiin jälleen kuljettajapulaa koulujen loppumiseen asti. Tilanne on nyt vauhdikkaassa hallinnassa kun innokkaat nuoret konemiehet pääsivät koulun penkiltä tositoimeen traktorinkuljettajaksi. Kuvassa Seppo Lahtinen urakoi viikon 23 alussa Petäjäveden Valkeissuolla. Työ sujuu hyvän korjuukelin vallitessa. Kuivuus jopa kiusannutLounaassa ja Lännessä (Keski-Pohjanmaalle asti) pitkään jatkunut kuivuus on aiheuttanut sen, että tuulirajoituksia on otettu monilla soilla käyttöön, eikä paloiltakaan ole vältytty. Toisaalta kevään kuivuus hidasti roudan sulamista paikoin Keski-Pohjanmaalla ja Itä-Suomessa, mikä viivästytti palaturpeen noston käynnistymistä. Kuiva säätyyppi on ennustettu jatkuvan vielä ainakin viikon. Inhimillisten toiveiden listalla on kunnollinen sadepäivä juuri ennen juhannusaattoa. Teksti ja kuvat Juhani Rahkonen 09.06.2008 |
|
| » Farmit Website Oy » Ohjeet » Yhteistyökumppanit | » Sivun alkuun |
| © Farmit Website Oy | |