Kaliumlannoituksen puute johtaa suureneviin satotappioihin

Kotkaniemen tutkimusasemalla vuonna 2007 aloitetussa kenttäkokeessa kaliumlannoituksesta johtuvat satoerot ovat vuosittain suurentuneet. Ensimmäisenä koevuotena kaliumlannoitus nosti ohran satoa 5%. Toisena vuotena sadonlisäys oli jo 9 %  ja viime kesänä 10 %. 

Kaliumlannoitus lisäsi vuonna 2009 satoa parhaimmillaan 600 kg/ha kun kaliumia annettiin 60 kg hehtaaria kohti. Jyväsadon suuretessa sen valkuaispitoisuus laski hieman koska typpilannoitusmäärä pysyi samana.

Kenttäkokeen maalaji on multava savinen hieno hieta jonka K-luku oli kokeen alussa tyydyttävä (K 140 mg/l). Kaikki koeruudut on lannoitettu YaraMila Pellon NP-lannoitteella (26-4-1). Lannoitetta on käytetty 385 kg/ha jolloin saadaan 100 kg typpeä hehtaarille. Kaliumtasot on sijoitettu lannoiteriviin kaliumsuolana.

Hyvät viljakasvustot ottavat kaliumia yli sata kiloa hehtaarilta, mutta suurin osa siitä palautuu olkien mukana maahan ja on käytettävissä uudelleen seuraavina vuosina. Viljan jyvien kaliumpitoisuus on ainoastaan noin 0,4 %, joten 6000 kilon jyväsadon mukana poistuu 24 kg kaliumia hehtaarilta.

Kokeessa oljet joko korjataan pois tai silputaan ja kynnetään peltoon. Tähän mennessä olkien käsittely ei ole vaikuttanut sadon määrään eikä maan K-lukuun. Ajan myötä olkien poisto yleensä lisää kaliumlannoitustarvetta, koska olkien mukana pellolta poistuu runsaasti kaliumia. Kolmen alimman kaliumtason K-luku on kuitenkin pudonnut molemmissa vaihtoehdoissa luokkaan välttävä (K 100-110 mg/l).

Olkien maahan kyntö saattaa toisaalta johtaa siihen, että kasvavalla kasvustolla on hieman vähemmän typpeä käytettävissään. Vähätyppinen olkimassa kun sitoo typpeä sitä hajottavaan mikrobimassaan. Olkien kyntö pienensikin hieman jyväsadon valkuaispitoisuutta. Tämän johdosta on hyvä huolehtia ympäristötuen määrien puitteissa riittävästä typpilannoituksesta