Onnistunut pellonpiennarpäivä Rantasalmella

Juhannusviikolla Viljelijän Berner järjesti yhdessä useiden yhteistyökumppaneiden kanssa mielenkiintoisen pellonpiennartapahtuman Hynnisen tilalla Rantasalmen Tuusmäessä. Kauniissa kesäsäässä oli paikalle saapunut runsaasti lähialueen viljelijöitä.

Juhannusviikolla Viljelijän Berner järjesti yhdessä useiden yhteistyökumppaneiden kanssa mielenkiintoisen pellonpiennartapahtuman Hynnisen tilalla Rantasalmen Tuusmäessä. Kauniissa kesäsäässä oli paikalle saapunut runsaasti lähialueen viljelijöitä. Tilaisuus aloitettiin tilan isännän Panu Hynnisen sekä naapuritila MTY Anna-Liisa ja Henna Viljakaisten tilaesittelyillä. Viljelykierron lisäämiseksi tilat ovat rohkeasti lähteneet kokeilemaan erikoiskasveja mm. syysrapsia, kevätrapsia ja rehumaissia. Viime talvena oli hyvin poikkeuksellinen tammikuu, jolloin koettiin -30 asteen pakkasia ilman lumisuojaa, joka oli tunnetusti talvenkestävälle Pioneer Maxmus –lajikkeelle kuitenkin liikaa, eikä se jaksanut talvehtia. Öljykasvikierto kuitenkin säilytettiin, kun toukokuun alkupäivänä lohkolle kylvettiin aikaista Smilla -kevätrapsia. Nyt tapahtumapäivänä se oli jo aloittamassa kukinnan ja sato-odotukset ovat varsin hyvät. Tilan isännällä Panu Hynnisellä on viime talven koettelemuksesta huolimatta tarkoitus kylvää uudelleen syysrapsia, varsinkin kun Viljelijän Berner lupaa siemeniin uutta riskinjakoa.

Kiinnostuneena viljelijät seurasivat öljykasvien viljelyyn annettuja vinkkejä.

Toukokuun 11. päivänä Viljelijän Berner teki maissin koekylvön Samco -viljelytekniikkaa käyttäen. Samcon kehittämässä koneessa yhdistyy siemenen tarkkuuskylvö, maavaikutteisen herbisidin ruiskutus ja muovikalvon levitys yhdellä ajokerralla. Muovikalvo hajoaa auringon valon vaikutuksesta kesän aikana. Maissia viljellään nykyään Samco -tekniikalla jo yli 20 maassa ja myös Suomessa on saatu lupaavia kokemuksia tästä viljelytekniikasta. Kaksi päivää myöhemmin kylvettiin rinnalle maissia ilman muovikatetta.

Nurmiviljelyn kokonaisuutta opastettiin viljelijöille monen paikalla olleen asiantuntijan esittelemänä. Runsaan ja hyvälaatuisen nurmen varmistaminen aloitetaan jo perustamisesta valitsemalla sopivat siemenseokset ja tehdään rikkakasvien torjunta tehokkailla valmisteilla. Satovuosina erityisesti riittävän aikaisella lannoituksella mahdollistetaan runsas rehusato. Hyvä rehulaatu aikaansaadaan säilöntäaineilla. Viljelijän Berner aloitti viime vuonna rehunsäilöntäaineiden myynnin. Valikoimissa on kaikki säilöntäainetyypit: GrasAAT –hapot, KOFASIL –säilöntäliuokset ja biologiset säilöntäaineet. Tänä vuonna on aloitettu käärintämuovien ja -verkkojen sekä kiristysmuovin myynti.

www.viljelijänberner.fi

Viljelijän Bernerin Mimmi Valkonen on innoissaan viljelijöiden kiinnostuksesta kokeilemaan maissia ja öljykasveja.
Vaikka kuvassa edessä oleva maissi olikin kylvetty kaksi päivää myöhemmin kuin takana muovikatteeseen kylvetty, ei se selitä valtavaa kasvueroa.

Marko Suuronen esitteli Viljelijän Bernerin myyntiin tulleita uusia käärintämuoviratkaisuja.

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja