Rypsiä vai rapsia – siinäpä vasta pulma!

Öljykasvinviljelijöille on tarjolla hyviä uutisia; Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on myöntänyt uuden poikkeusluvan neonikotinoideja sisältäville siementen peittausaineille ja ensi keväänä Borealilta saadaan uutuuksia sekä kevätrypsien että -rapsien lajikevalikoimaan. Enää jää valittavaksi viljeleekö rypsiä, rapsia vai kenties molempia.

Öljykasvinviljelijöille on tarjolla hyviä uutisia; Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on myöntänyt uuden poikkeusluvan neonikotinoideja sisältäville siementen peittausaineille ja ensi keväänä Borealilta saadaan uutuuksia sekä kevätrypsien että -rapsien lajikevalikoimaan. Enää jää valittavaksi viljeleekö rypsiä, rapsia vai kenties molempia.

Viljelyvarma rypsi, satoisa rapsi

Valinta rypsin ja rapsin välillä voi olla hankala. Kummallakin kasvilajilla on omat vahvuutensa ja markkinoilta löytyy laadukkaita lajikkeita, joilla molempien viljely onnistuu hyvin pohjoisissa olosuhteissamme.

Rypsin puolesta puhuu erityisesti viljelyvarmuus; kylvöajankohdassa on enemmän joustoa ja ne yleensä onnistuvat vaikka toukotöihin päästäisiin hieman myöhemminkin. Myös puinnit saadaan usein tavanomaisissa olosuhteissa tehtyä jo hyvissä ajoin ennen syysviljojen optimaalista kylvöajankohtaa. Tulevalla kasvukaudella voidaan saada plussaa rypsinviljelyyn, kun Boreal tuo markkinoille Synthian. Tästä uutuudesta kerromme pian lisää!

Rapsi sen sijaan loistaa korkealla satopotentiaalillaan ja on erinomainen valinta, kun viljelyyn halutaan panostaa ja tarjolla on hyviä kasvulohkoja. Rapsin kasvuaika on rypsiä pidempi ja siksi viljely keskittyy Suomessa enemmän eteläisimmille viljelyvyöhykkeille I-II. Ensi keväänä siemenkauppoihin saadaan Borealilta myös kaksi kevätrapsiuutuutta, Drago ja Cleopatra https://www.boreal.fi/lajike/oljykasvit/cleopatra/ , joiden kanssa sadosta eikä laadusta tarvitse tinkiä.

Tilan luottovalintana rypsi

Tapio Lipponen on viljellyt öljykasveja tilallaan Liedossa jo useita vuosia. Analyyttinen viljelijä on ollut tyytyväinen erityisesti rypsin viljelyominaisuuksiin ja on kokenut sen sopivan parhaiten tilan savisille maille, viljelykiertoon ja aikatauluihin. Tänä vuonna tilalla oli rypsiä jopa 36 hehtaarin alalla, rapsia puolestaan 4 hehtaarin verran. Rypsilajikkeena oli Cordelia ja rapsina Trapper.

- Pidän siitä, että rypsin kanssa on enemmän pelivaraa. Kylvöt voi tehdä melko myöhään ja sato ehtii silti valmistua aikaisin. Sillä on myös hyvä esikasviarvo etenkin syysvehnälle, jota itse suosin viljelykierrossa rypsin jälkeen, kertoo Lipponen.

Lipponen kylvää rypsit kevytmuokattuun maahan, joka on tasattu kosteuden säilyttämiseksi. Tänä vuonna kylvöt tehtiin toukokuun puolivälin jälkeen.

- Parhaat tulokset saadaan, kun siemenet kylvetään riittävän myöhään lämpimään maahan, jolloin kasvuun lähtö on voimakasta. Kasvustolle annetaan sopivasti lannoitusta ja kasvinsuojelua tarpeen mukaan, Lipponen tiivistää.

Tänä vuonna ruiskutuskertoja tulikin poikkeuksellisen paljon kaalikoiesiintymien vuoksi. Lipposen mukaan kasvinsuojelulla kuitenkin onnistuttiin eikä tuholaisilla ollut merkittävää vaikutusta tilan satotasoihin.

Öljykasvien puinnit aloitettiin syyskuun 16. päivä ja rypsi saakin Lipposelta kiitosta siitä, että kasvusto kestää ränsistymättä ja varisematta myös sadonkorjuun viivästymisen. Parhailla lohkoilla satotaso ylitti 3 000 kg/hehtaari ja laatuun isäntä on tyytyväinen.

- Laatulisiä maksettiin mukavasti, öljypitoisuus oli jopa 40,8 prosenttia ja lehtivihreä pysyi matalana, Lipponen kertoo.

Tutustu Borealin öljykasvilajikkeisiin ja valitse omasi

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja