Kirjautuminen
Avenan markkinatiedote 30.1.2012
Poistettuaan vientirajoitukset viime elokuussa, Venäjä on enemmän tai vähemmän hallinnut maailman vientimarkkinoita joulukuuhun saakka. Sittemmin ongelmat logistiikassa sekä nouseva sisäinen hintataso on heikentänyt venäläisen viljan kilpailukykyä. Sisämaavaltio Kazakstan ei ole pystynyt siirtämään suuren sadon myötä syntynyttä ylijäämäänsä vientimarkkinoille, sillä kuljetukseen tarvittavia junavaunuja ei ole ollut riittävästi saatavilla. Myös Ukrainan viime kesän sato oli suuri, mutta vienti on ollut hidasta sekä vientiveron että työlään vientimenettelyn johdosta. Lisäksi Ukrainan sisäinen hintataso on nousussa - sitä nostaa pelko siitä, että parhaillaan talvehtiva syysvehnä on kärsinyt kuivista olosuhteista.
EU-komissio on päättänyt jatkaa vehnän ja ohran verovapaata tuontikiintiötä kolmansista maista EU:n sisämarkkinoille. Tammikuun alussa myönnettiin tuontilisenssejä ilman tuontimaksua 1,3 miljoonalle tonnille vehnää ja 300 000 tonnille ohraa. Tuontikiintiössä on vielä vapaana 600 000 tonnin määrä vehnän tuonnille USA:sta/Kanadasta. Tähän mennessä EU:sta on viety 9,3 miljoonaa tonnia vehnää. Komission arvio tämän satokauden vehnän kokonaisviennistä on vajaat 16 miljoonaa tonnia. Ohraa on toistaiseksi viety 3 miljoonaa tonnia ja arvio kokonaisviennistä on 5 miljoonaa tonnia. Syysviljojen arvioidaan olevan hyvässä kunnossa lähes koko EU:n alueella. Poikkeuksena EU:n kaakkoisosan valtiot, joissa kuivuus saattaa pienentää satotasoa.
Australiassa sadonkorjuu on päättymässä. Vehnäsadon arvioidaan olevan noin 28 miljoonaa tonnia, vastaten näin viime vuoden suurta satoa.
Syysvehnän kylvöt ovat USA:ssa hieman viimevuotista suuremmat. Marraskuun lopussa 52% sadosta luokiteltiin kunnoltaan hyväksi/erinomaiseksi (viime vuonna vastaava luku oli 47%). USDA esittää vuotuisessa konferenssissaan helmikuussa ensimmäiset arvionsa USA:n kevätkylvöistä. Analyytikot odottavat kolmen prosentin kasvua maissin kylvöalassa, soijan pysyessä ennallaan.
USDA:n tammikuun kysyntä- ja tarjontaennusteiden mukaan maailman vehnän tuotanto satokaudella 2011/2012 on 692 miljoonaa tonnia (652 milj. tonnia 2010/2011). Vehnän kulutuksen arvioidaan kasvavan maailmassa 681 miljoonaan tonniin (654 milj. tonnia 2010/2011). Loppuvarastojen ennustetaan kasvavan 10 miljoonalla tonnilla, niin että ne satokauden lopussa ovat 210 miljoonaa tonnia. Vehnää olisi varastoissa noin 4kk:n kulutusta vastaava määrä, mitä pidetään kohtuullisena määränä. Maailman rehuviljatuotannon arvioidaan olevan 1145 miljoonaa tonnia (1097 milj. tonnia) ja loppuvarastojen ennustetaan laskevan edelleen 162 miljoonaan tonniin (166 milj. tonnia). Näin ollen rehuviljojen loppuvarastot ovat niukanlaiset, vastaten alle kahden kuukauden kulutusta.
Maailman soijapaputuotannon arvioidaan olevan tällä satokaudella 257 miljoonaa tonnia (264 milj. tonnia). Tuotannon arvioitu lasku johtuu pääosin USA:n pienemmästä viljelyalasta sekä keskimääräistä alhaisemmasta hehtaarisadosta. Maailman kokonaiskulutuksen arvioidaan nousevan 259 miljoonaan tonniin (252 milj. tonnia), jolloin loppuvarastot olisivat 63 miljoonaa tonnia (69 milj. tonnia).
Argentiinaa ja Brasilian eteläosia koetellut kuivuus tulee vaikuttamaan negatiivisesti sekä maissi- että soijapapusatoon. Satoarviot vaihtelevat toistaiseksi suuresti ja markkinaosapuolet seuraavat tilannetta tarkasti.
Kuluvalla satokaudella EU:n rapsintuotanto laski edellisvuodesta 19 miljoonaan tonniin (20,3 milj. tonnia). Tuotannon lasku johtui sekä pienentyneestä kylvöalasta (- 3%) että alentuneesta hehtaarisadosta. Analyytikot uskovat, että rapsin viljelyala tulee entisestään pienenemään tulevan satokauden osalta. Euroopassa syysrapsin talvehtimisessa on tällä hetkellä suuria alueellisia vaihteluita, mikä tekee tulevan sadon tuotannon arvioinnista hankalaa. Ukrainan tulevan rapsisadon odotetaan yleisesti kärsineen kuivuuden takia.
___________________________________________________________________________________
Tämä markkinatiedote on laadittu luotettaviksi tunnettujen tietolähteiden pohjalta. Emme kuitenkaan takaa sen täydellisyyttä tai täsmällisyyttä. Tiedotteessa ilmaistuja mielipiteitä voidaan muuttaa ilman ennakkoilmoitusta.
Avena Nordic Grain Oy
