Saunakukan, ohdakkeen ja valvatin torjunta kuminasta

Kuminan perustamisvuonna sekä satovuosina sadonkorjuun jälkeen on Matrigonilla saatu hyviä torjuntatehoja saunakukaan, ohdakkeeseen ja valvattiin. Pitkään käytössä ollutta nestemäistä Matrigonia voidaan käyttää vielä tänä vuonna, jatkossa sen korvaa uusi Matrigon 72 SG. Kummallakin näistä valmisteista on off-label käyttölupa kuminalle.

Jotta saunakukkaan, ohdakkeeseen ja valvattiin saataisiin hyvä torjuntateho, niiden tulee olla käsittelyhetkellä oikeassa kehitysvaiheessa ja hyvässä kasvussa. Jos kuminan kylvövuoden lohkolla ne jo kukkivat, kannattaa kasvusto nyt niittää. Näin ne pysyvät hyvässä vegetatiivisessa kasvussa. Matrigon -ruiskutus tehdään vasta, kun rikkakasveihin on kehittynyt uusia kasvulehtiä. Kylvövuoden kuminalla tulisi käsittelyhetkellä olla 7 kasvulehteä.

Satovuosien lohkoilla Matrigon -käsittely tehdään noin kuukauden kuluttua puinnista. Tällöin puinnissa "niitetyt" rikkakasvit kasvattavat uutta tuoretta lehtimassaa, joka on edellytyksenä teholle. Syksyllä myöhäinen Matrigon -ruiskutus saattaa viivästyttää seuraavana keväänä kuminan kasvuunlähtöä, mutta sillä ei ole vaikutusta satoon.

Hyvälle teholle on myös vaatimuksena lämmin ruiskutussää. Jos päiväksi on luvassa hyvin lämmintä, voidaan ruiskutus tehdä jo aamulla, kun lämpötila on vähintään +10-12 astetta. Syksyisin kannattaa ruiskutus tehdä usein vasta iltapäivällä, kun lämpötila on korkeimmillaan. Kuivissa ja viileissä olosuhteissa suositellaan lisättäväksi ruiskutusnesteeseen Silwet Gold- kiinnitettä 0,1 dl/200 l vettä. Käyttömäärät ovat Matrigonilla 1 l/ha ja Matrigon 72 SG:llä 110-140 g/ha.

 Nuppu- tai kukintavaiheessa olevaan saunakukkaan ei Matrigon tehoa. Tällöin saunakukat kannattaa niittää kuminakasvuston korkeudelta. Osa saunakukista saattaa kuolla, osa lähtee uuteen kasvuun. Matrigon -ruiskutuksen voi tehdä, kun saunakukkaan on kasvanut uusia lehtiä.

Saunakukan pienestä taimivaiheesta alkaen aina noin 20-25 cm korkuiseen saunakukkaan Matrigon tehoaa hyvin.

Valvatilla tulee torjuntahetkellä olla 6-8 kasvulehtä.