Ruis lippulehtiasteella – on oikea ruiskutushetki

Ruiskasvustot ovat nyt pääsääntöisesti erittäin hyviä. Vain syksyllä suoraan sänkeen kylvetyillä lohkoilla on paikoin märkyyden vuoksi kasvustoissa epätasaisuutta.

Ruiskasvustot ovat nyt pääsääntöisesti erittäin hyviä. Vain syksyllä suoraan sänkeen kylvetyillä lohkoilla on paikoin märkyyden vuoksi kasvustoissa epätasaisuutta.

Ruiskasvustot ovat reheviä ja sato-odotukset ovat korkealla. Kuva Somerolta 27.5.2015.
Vaikka rukiille onkin jo annettu kasvunsäädettä rikkakasviruiskutuksen yhteydessä, on tärkeätä varmistaa vahva korsi toisella käsittelyllä. Jos kasvusto ei ole vielä saanut lainkaan kasvunsäädettä, tulee nyt käyttää korkeampaa käyttömäärää.

Samalla ajolla on suositeltavaa tehdä myös tautivakuutus. Ruosteet ovat ruiskasvustojen vaarallisemmat taudit. Niitä ei välttämättä esiinny joka vuosi, mutta kun ne iskevät sadon menetys voi olla tosi suuri.

Kasvunsääde- ja tautikäsittelyyn voi vielä yhdistää lehtilannoksen.

Ruiskasvustot ovat nyt lippulehtivaiheessa. Muutaman päivän kuluessa ne tähkivät.

Käsittely pitää tehdä viimeistään kun vihneet tulevat näkyviin.

Kasvunsäädesuositukset:

  1. kasvunsäädettä jo käytetty aikaisemmin: Sonis 0,2-0,3 l/ha
  2. kasvunsäädettä ei ole aikaisemmin käytetty: Sonis 0,5-0,7 l/ha
  3. kun mukaan lisätään tautiaine, vähennetään Soniksen määrää 1 dl/ha

Tautiainesuositukset:

  1. Mirador 0,25 l/ha + Proline 0,25 l/ha
  2. Acanto Prima 0,5 kg/ha + Proline 0,25 l/ha

Lehtilannossuositukset:

  1. Entire 1-2 l/ha
  2. HI-Phos 5 l/ha tai Magnus 1-3 l/ha

Kuvassa ylin lehti on lippulehti. Tässä vaiheessa on oikea hetki torjua lako antaa tautisuoja.

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja