Kasvinsuojeluaineiden uudet suojaetäisyydet pakollisiksi

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) muistuttaa, että viljelijöiden on tärkeää tarkistaa käyttämiensä kasvinsuojeluaineiden suojaetäisyydet vesistöihin ennen ruiskutusta.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) muistuttaa, että viljelijöiden on tärkeää tarkistaa käyttämiensä kasvinsuojeluaineiden suojaetäisyydet vesistöihin ennen ruiskutusta.

Vuonna 2013 kasvinsuojeluaineiden vesistörajoitukset muutettiin riskiperusteisiksi. Nämä uudet riskiin perustuvat rajoitukset tulevat pakollisiksi ensimmäistä kertaa tällä kasvukaudella.

Suojaetäisyyksien tarkoituksena on suojella vesistöjen kasveja ja eläimiä kasvinsuojeluaineiden haittavaikutuksilta.

Uudet suojaetäisyysmerkinnät tulee olla 1.1.2015 markkinoille luovutettavissa myyntipakkauksissa. Ennen vuotta 2015 ostettujen valmisteiden suojaetäisyydet voi tarkistaa Tukesin kasvinsuojeluainereksiterissä olevasta myyntipakkauksen tekstistä.

Selvitä sijaitsevatko lohkosi vesistön varrella

Uusia suojaetäisyyksiä tulee noudattaa niiden vesistöjen varsilla, jotka löytyvät Mavin VIPU-palvelusta. Karttatasopalvelun vesistöt-kohdasta klikkaamalla saa näkyviin sinisellä viivalla (valkoinen reunus) omien lohkojen lähellä olevat vesistöt, joilla suojaetäisyyttä on noudattava.

Vesistösuojaetäisyys mitataan ruiskutushetken vesirajasta. Ympäristösitoumuksen tehneiden viljelijöiden pitää huomioida myös, että ympäristökorvausjärjestelmän mukaan vähintään kolme metriä leveä, kasvipeitteinen suojakaista vesistön varrella olevalla pellolla pitää jättää ruiskuttamatta.

Miten valita oikeat suuttimet?

Uudet suojaetäisyydet on laskettu vesistöön aiheutuvan kasvinsuojeluainekuormituksen perusteella. Kaikkien vesistöjen varsille on jätettävä vähintään kolmen metrin levyinen ruiskuttamaton alue. Joillekin vesieliöille hyvin myrkyllisillä valmisteilla edellytetään tuulikulkeumaa alentavien suuttimien käyttöä turvallisen käytön varmistamiseksi.

Tukesin verkkosivuilta löytyvät listat hyväksytyistä suuttimista sekä ohjeita ajonopeuden ja paineen valintaan. Tuulikulkeumaa alentavia suuttimia tulee käyttää 3-100 metrin matkalla vesistöstä. Kauempana suuttimet voidaan vaihtaa viuhkasuuttimiin.

Tukes suosittelee tuulikulkeumaa alentavien suuttimien käyttöä myös muilla peltoalueilla, jotta myös muun ympäristön kuormitus pienenee ja esimerkiksi pientareilla elävien lajien monimuotoisuus säilyy paremmin.

Tukes suosittelee tuulikulkeumaa alentavien suuttimien käyttöä myös muilla peltoalueilla, jotta myös muun ympäristön kuormitus pienenee ja esimerkiksi pientareilla elävien lajien monimuotoisuus säilyy paremmin.

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja