Unknown

Perunan Kasvuohjelma

Perunaa viljellään Suomessa lähes 30 000 hehtaarilla. Perunan viljely voidaan karkeasti jakaa muutamaan pääluokkaan käyttötarkoituksen mukaan. Niissä viljelytekniikka ja -toimenpiteet voivat poiketa toisistaan paljonkin perunasadon käyttötarkoituksesta riippuen. Tutustu uusittuihin Kasvuohjelmiin:

SIEMENPERUNA VARHAISPERUNA RUOKAPERUNA
Annabelle Rikea Annabelle
Asterix Saline Asterix
Nicola Siikli Nicola
Rikea Timo Rikea
Saline Velox Saline
Siikli   Siikli
Suvi   Suvi
Timo   Van Gogh
Van Gogh   Velox
Velox   Victoria
Victoria    

Siemenperuna

Siemenperunan viljelyssä on tavoitteena mahdollisimman suuri mukuloiden monistuvuus ja tasakokoisuus. Tähän pyritään keskimääräistä alhaisemmalla typpilannoituksella ja tiheällä istutuksella. Myös riittävästä fosforin saannista on huolehdittava, koska fosforin on todettu lisäävän hieman mukulalukua. Siemenperunassa korkea kalsiumpitoisuus lisää itämiskapasiteettia ja vähentää mm. versolaikun kaltaisia ituoireita. Kasvinsuojelulla on siemenperunantuotannossa suuri merkitys, sillä tavoitteena on taudeista vapaa hyvin itävyytensä säilyttävä sato. Tämän vuoksi esimerkiksi siemen peittaus ja rutontorjunnan onnistuminen on erityisen tärkeää. Huolellisuus nostossa ja varastoinnissa varmistaa sadon säilymisen.

Varhais- ja kesäperuna

Varhaisperunan viljelyssä tavoitteena on nopeasti kasvava sato. Kasvupaikaksi valitaan mahdollisimman lämmin lohko. Siemenen huolellinen idätys varmistaa kasvulle nopean alkuun lähdön. Kylmään maahan istutettavan varhaisperunan riittävästä fosforin saannista on huolehdittava. Fosfori parantaa juuriston kehitystä sekä lisää juurien ja rönsyjen määrää. Siten se auttaa varhaisperunaa selviytymään paremmin varhaiskevään vaikeissa olosuhteissa.

Ruoka- ja ruokateollisuusperuna

Ruoka- ja ruokateollisuusperunan viljelyssä voi olla hyvinkin monia erilaisia, käyttötarkoituksesta riippuvia tavoitteita. Runsaan, tasalaatuisen, käsittelyä sekä varastointia kestävän perunasadon tuottaminen vaatii erityistä huolellisuutta, ja mm. kaliumin ja kalsiumin vaikutukset perunan laatuun ovat merkittävät. Myös peittaus, rikkakasvien- ja tautien torjunnan onnistuminen vaikuttavat merkittävästi ruokaperunan laatuun. Oikea-aikainen nosto ja huolellinen varastointi varmistaa pienet varastotappiot.

Agrimarketin ja Yara Suomen kokoamissa Perunan Kasvuohjelmissa on lajikekohtaiset viljelysuositukset kolmeen käyttötarkoitukseen: Ruoka- siemen- ja varhais-/kesäperunalle. Klikkaamalla haluamaasi lajiketta valitsemasi käyttötarkoituksen alla saat näkyviin kyseisen kasvuohjelman.