Kirjautuminen
Fosforin puutteelle on tyypillistä heikentynyt kasvu
Fosforin silmällä nähtävät puutosoireet ilmaantuvat kasvustoon vasta, kun fosforin puute on jo kova. Tällöin sadosta on menetetty paljon. Tavallista onkin, että kasvi kärsii piilevästä fosforin puutteesta.
Fosforin puutteelle on tyypillistä viljelykasvin heikentynyt kasvu. Tämä näkyy esimerkiksi hitaana kehittymisenä sekä myöhäisenä tuleentumisena, jolloin puintikosteus jää suureksi etenkin märkinä ja myöhäisinä syksyinä.
Fosfori säätelee merkittävästi juuriston kehitystä alkukasvukaudesta. Fosforin puute heikentää juurten kasvua, mikä korostuu etenkin viileissä oloissa. Heikosti haaroittunut ja matala juuristo vähentää kasvin veden ja muiden ravinteiden ottoa. Kun juuristo kehittyy heikosti, voivat myös öljykasvien varret jäädä normaalia ohuemmiksi ja niihin muodostuu normaalia vähemmän sivuhaaroja ja lituja. Lehdet voivat jäädä normaalia kapeammiksi.
Vakava fosforin puute voi aiheuttaa öljykasvien lehtiin sinertävän vihertävää väritystä, usein myös punertavaa väritystä. Rypsin lehtien lilan punertava väritys on tyypillistä heti keväällä, kun rypsin taimen fosforin saanti maasta on vielä vähäistä. Värimuutokset johtuvat lehtivihreän tai antosyaanin määrän lisääntymisestä lehdissä. Tällöin myös lehtien sokeripitoisuus on korkeampi. Koska fosfori liikkuu kasvissa hyvin, voimakkaimmat värimuutokset esiintyvät vanhemmissa lehdissä.
Viljoilla kasvusto on fosforinpuutteessa tummanvihreää tai sinipunertavaa. Oraan kasvutapa on usein jäykkä ja hento.
Fosfori on tärkeää siementaimen kehittymiselle
Fosforilla on tärkeä merkitys siementaimen kehittymiselle. Fosfori on siemenessä fytiinihappona, joka pienen rypsin siemenen itäessä kuluu nopeasti loppuun. Sen jälkeen itävä rypsin siemen on riippuvainen fosforin ulkoisesta saannista.
Lohkon fosforin puutosriskiä lisää
- Alhainen pH
- Viileä kevät
- Heikentynyt juurten kasvu esimerkiksi maan tiivistymisen, liiallisen maan kuivuuden tai märkyyden vuoksi
- Pelkkä typpilannoitus
![]() Koska fosforilla on tärkeä merkitys kasvin energian tuotannossa, fosforin puutteelle on tyypillistä viljelykasvin heikentynyt kasvu. Tämä näkyy myös viljan hidastuneena kehittymisenä sekä myöhäisempänä tuleentumisena. Kuvassa vasemmalla ohraruutu, joka ei ole saanut fosforilannoitusta. Oikealla fosforia saanut ohraruutu. Kuva: MTT Ylistaro 2008 |

