Kirjautuminen
Rikin puutosoireet rypsillä ja viljoilla
Rikin puutteella on vaikutusta koko kasvin kasvuun. Rikki vaikuttaa kasvin lehtivihreäpitoisuuteen ja siten yhteyttämiseen. Kun pyritään parhaaseen mahdolliseen satoon ja laatuun, kannattaa suosia moniravinteisia lannoitteita. Rypsi ja rapsi ovat ravinteiden suhteen vaativia viljelykasveja ja niiden ravinnetarpeisiin tulee kiinnittää vielä enemmän huomiota kuin viljoilla.
Rikin puutos näkyy ensin uusissa lehdissä
Kasvin kärsiessä rikin puutteesta valkuaisaineiden muodostuminen vähenee, jolloin myös kasvu heikkenee. Pellolla kasvusto saattaa näyttää epätasaiselta. Lievä rikin puute ei aiheuta kasvissa vielä varsinaisia puutosoireita, vaan puutos esiintyy ensin piilevänä.
Koska rikki liikkuu heikosti kasvissa, sen puutosoireet näkyvät ensimmäisenä nuorimmissa lehdissä. Ne ovat normaalia vaaleampia vähentyneen lehtivihreän muodostumisen takia. Puutosoireet muistuttavat typen puutosoireita, mutta typen puutosoireet esiintyvät ensin vanhoissa lehdissä. Molemmat ravinteet aiheuttavat lehtien kellertymistä. Rikin puutoksen suuruudesta riippuen rypsin lehdet voivat muuttua vaalean vihreiksi, kellertäviksi tai oikein pahassa rikin puutteessa punertaviksi. Kovassa rikin puutteessa myös rypsin varsi ja varteen kiinnittyneet lehdet voivat punertua. Nuoret lehdet voivat myös jäädä normaalia pienemmiksi. Viljoilla kasvusto on vaaleamman vihreää ja lehtisuonet saattavat olla väriltään vaaleampia.
Lohkon rikin puutosriskiä lisää
- Kevyet maalajit
- Maan alhainen multavuus
- Liika maan märkyys, jolloin orgaanisen rikin muuttuminen sulfaatiksi ja juurten kasvu on hidasta
- Matala pH
- Nopea kasvu kasvukauden alussa yhdistettynä heikkoon juurten kasvuun.
Rikin puute heikentää kukkimista
Rikillä on vaikutusta myös rypsin kukkimiseen. Rikin puutteessa kukinta voi häiriintyä ja kukinnot voivat olla epämuodostuneita. Rikin puutteessa litujen ja siementen lukumäärä vähenee, ja niiden koko pienenee.
|
|
|

