Molybdeenin tehtävät kasvissa

Muihin hivenravinteisiin verrattuna molybdeeniä (Mo) tarvitaan kasveissa hyvin pieniä määriä. Sillä on kuitenkin tärkeitä tehtäviä kasvin aineenvaihdunnassa. Kasvit ottavat molybdeeniä maanesteestä molybdaattianionina. Molybdeeni on ainoa hivenravinne, jonka saatavuus kasviin maasta lisääntyy pH:n noustessa. Kasvissa molybdeeni liikkuu joko molybdaattianionina tai orgaanisiin anioneihin liittyneenä. Molybdeenin kulkeutuvuus kasvissa on hyvä, se liikkuu sekä ylös- että alaspäin.

Molybdeeni vaikuttaa eri entsyymien toimintaan. Sen tärkein tehtävä on kasvin typpiaineenvaihdunnassa. Molybdeeni on nitraatin pelkistymistä katalysoivan nitraattireduktaasi -entsyymin rakenneosa. Se osallistuu kasvin ottaman nitraattitypen (NO3-) pelkistämiseen nitriitiksi (NO2-). Nitriitti pelkistetään vielä ammoniumtypeksi (NH4+), jota kasvi voi käyttää aminohappojen ja valkuaisaineiden muodostamiseen.

Molybdeeni on osallisena myös kasvin rikkiaineenvaihdunnassa.

Molybdeenin saanti on tärkeää palkokasvien juurinystyröiden toiminnalle, sillä typensitojabakteerit tarvitsevat molybdeeniä.

Lannoitemolybdeenin kierto

Piirros: Janne Harju