Kirjautuminen
Nauta-asiantuntijan vinkit
Nautatila-asiantuntijat ovat Agrimarketin nautatiloihin erikoistuneita pitkään nautatilojen parissa työskennelleitä maatalousmyyjiä. Asiantuntijat toimivat edelleen nautatilojen maatalousmyyjinä sekä asiantuntija-apuna muille nautatilojen maatalousmyyjille ympäri Suomea. Nautatila-asiantuntijoilla on kokemusta niin kasvinsuojelusta, lannoituksesta, kasvilajikkeista kuin nautojen ruokinnastakin. Tällä palstalla nautatila-asiantuntijat kertovat ajankohtaisia tilakokemuksia ja hyväksi havaittuja vinkkejä nautatilojen tuotannon tehostamiseen.
Nurmiin panostaminen kannattaa
Touko-kesäkuun vaihteessa pidettiin nurmiaiheiset pellonpiennarpäivät Rantasalmella ja Siilinjärvellä. Tilaisuuksissa tuotiin esille Karjatilan Kasvuohjelmaa, joka käsittää tuotantotarvikkeet ja ohjeet pellolta tankkiin/teurasautoon. Eli kyse on karjatilan kokonaisvaltaisesta kehittämisestä. Tilaisuuksien yhteistyökumppaneina olivat Berner, Yara ja ProAgria, joilla jokaisella oli tilaisuuksissa oma puheenvuoronsa. ProAgria kertoi puheenvuorossaan nurmisadon ja -laadun vaikutuksesta tilan kokonaiskannattavuuteen. Bernerin puheenvuoro luonnollisesti käsitteli nurmen kasvinsuojelua ja Yaran puheenvuoro lannoitusta.
Rantasalmelle Vesa Tissarin tilalle saapui nelisenkymmentä nurmen viljelystä kiinnostunutta silmäparia. Kohteena olevalla lohkolla oli kokeiltu Starane XL-käsittelyä syksyllä. Lohkolla oli ollut edellisenä vuonna runsaasti voikukkaa ja se ruiskutettiin viime vuonna kolmannen niiton jälkeen syyskuun puolivälissä. Tulos oli näin seuraavana keväänä arvioiden vähintäänkin loistava. Pellolle jätetyn ”ruiskutusikkunan” perusteella voidaan toimenpiteen tehoksi sanoa 100%. Lohkolta oli myös hyvin huomattavissa, että onnistunut nurmien rikkojen torjunta tarvitsee kaverikseen täydennyskylvön, koska poistuneiden rikkakasvien jättämät aukot täytyy paikata.
Siilinjärven Alapitkällä Tapio Niskasen pellolle saapui lähes kuusikymmentä nurmen viljelystä kiinnostunutta kuulijaa. Siellä tarkasteltavana ollut lohko oli ruiskutettu tänä kevään juurikin oikeaan aikaan, eli voikukan ollessa nuppuasteella. Lähes keskelle lohkoa oli jätetty ”ruiskutusikkuna”, jossa kasvoi keltaisia voikukkia muun lohkon ollessa puhdasta vihreää nurmea. Lohkolla oli myös lannoituksen suhteen jätetty nollaruutu, josta voitiin seurata lannoituksen vaikutusta nurmen kasvuun. Kasvusto oli tosin vielä sen verran matalaa, että ero ei ollut niin silmään pistävä. Viileän ja vähäsateisen alkukevään jälkeen on satanut vettä ja ainakin tilaisuuden aikaan lämpöäkin oli riittävästi, joten lannoituksen ero tulee näkyviin yhä paremmin. Yaran puheenvuorossa muistutettiin myös hivenien merkityksestä ja painotettiin Suomessa valmistetun lannoitteen seleenipitoisuudesta. Suomen maaperässä ei luontaisesti seleeniä ole, eikä sitä siihen sitoudu. Joten jokainen sato on lannoitettava seleenipitoisella lannoitteella.
Molempien tilaisuuksien yhteenvetona voidaan todeta, että nurmien lannoitukseen ja kasvinsuojeluun kannatta panostaa. Esimerkiksi rikkakasvien torjunta + paikkauskylvönä 10kg nurmisiementä toisen tai kolmannen vuoden nurmeen nostaa nurmisadon määrää ja laatua merkittävästi. Muistetaan, että vain puhdas ja täystiheä kasvusto tuottaa edullisen ja laadukkaan säilörehusadon.
Jani Kautto
nautatila-asiantuntija
