Kirjautuminen
Porsaan ruokinta ennen vieroitusta
Tavoite:
- Terveet ja hyvinvoivat välitysporsaat, jotka kasvavat hyvin vielä lihasikalassakin.
- Kuolleisuus on pidettävä minimissään.
Ruokinnan suunnittelun lähtökohdat:
- Porsaan vastustuskyky on heikko, ruuansulatuskanava on kehittymätön.
- Porsaan lämmönsäätelykyky on huono ensimmäisten elinpäivien aikana johtuen pienestä rasvakerroksesta ja heikosta karvapeitteestä.
- Porsaan rautavarastot ovat syntyessä olemattomat ja emakon maito sisältää riittämättömästi rautaa. Porsas tarvitsee ensimmäisen lisäraudan 3 - 4 päivän sisällä syntymästä.
Ternimaito on tärkeää
Porsaan terveen kehittymisen kannalta on erityisen tärkeää, että porsas saa ternimaitoa heti syntymänsä jälkeen. Ternimaidossa porsas saa emältään välttämättömät vasta-aineet sen ympäristössä olevia bakteereja vastaan. Maidosta se saa myös runsaasti energiaa ja valkuaista, jonka avulla hyvä startti on mahdollista.
Porsaan ruuansulatuskanavan rakenne muuttuu nopeasti. Ternimaidossa olevat vasta-aineet imeytyvät suolesta toimintakykyisinä vain ensimmäisen vuorokauden aikana. Ternimaidon määrä ja saantiaika vaikuttavat ratkaisevasti porsaan myöhempään vastustuskykyyn taudinaiheuttajia vastaan.
Prestarter-rehu valmistaa tulevaan
Imeville porsaille tulisi tarjota noin viikon iästä lähtien nimenomaan tähän porsaan kasvuvaiheeseen tarkoitettua pre starter-rehua. Pre starteri valmistaa porsasta tulevaan vieroituksen jälkeiseen aikaan pienentämällä mahdollisia ongelmariskejä.
- Se sisältää maitopohjaisia raaka-aineita, jotta muutos emän maidosta olisi mahdollisimman pieni.
- Suolisto tottuu pre starter-rehun avulla pikku hiljaa jo imetyskauden lopulla tärkkelykseen ja kasvipohjaiseen valkuaiseen sekä kuituun.
- Hyvälypsyisenkin emakon porsaat hyötyvät tästä vieroituksen jälkeen.
- Jos pahnue on suuri (12 tai enemmän) tai emon maidontuotanto on heikkoa, on lisärehusta selvää hyötyä myös porsaiden kasvun kannalta.
- Tarjoamalla startterirehua porsaille voidaan estää emakkoa laihtumasta liikaa.
