29.04.10

PMWS

(Postweaning Multisystemic Wasting Syndrome) AIHEUTTAJA:.Sirko-virus tyyppi 2 + tuntemattomia tekijöitä. TAUDIN YLEISYYS: Nykykäsityksen mukaan esiintyy kaikkialla maailmassa, myös Suomessa v. 2007 lähtien. Tautia esiintyy kaiken tyyppisissä ja kaiken kokoisissa sikaloissa. Ilmestynyt samoihin aikoihin eri puolelle maapalloa.

(Postweaning Multisystemic Wasting Syndrome)

AIHEUTTAJA:.Sirko-virus tyyppi 2 + tuntemattomia tekijöitä.

TAUDIN YLEISYYS: Nykykäsityksen mukaan esiintyy kaikkialla maailmassa, myös Suomessa v. 2007 lähtien. Tautia esiintyy kaiken tyyppisissä ja kaiken kokoisissa sikaloissa. Ilmestynyt samoihin aikoihin eri puolelle maapalloa. Levinnyt myös tiloille, joille ei osteta eläimiä ja joilla hyvät suojautumisrutiinit.

RISKITEKIJÖITÄ: Tauti pahimillaan tiloilla, joilla muita tarttuvia tauteja, erityisesti PRRS:aa. Tilalla suurimmassa vaarassa ovat kastroidut possut, sekä ne, joilla on pieni syntymä-ja vieroituspaino. Altistavina tekijöinä katsotaan olevan myös eri ikäisten sikojen sekoittaminen, aikainen vieroitus, olosuhdeongelmat sikalassa, vähäinen ternimaidon saanti ja muut tautitartunnat.

OIREET: Rääpälöityminen, porsaiden painonlasku, hengityshäiriöt, kalpeus tai keltaisuus, harvemmin ripuli, imusolmukkeiden turvotus, kuolleisuus. Muita sirkovirukseen yhdistettyjä sairauksisa ovat synnynnäinen tärinä, ihotulehdus/munuaistulehdus sekä luomiset ja lisääntymishäiriöt emakoilla. Iskee tavallisesti 2 -3,5 kk ikäisiin sikoihin. Yleensä 4- 30% sioista sairastuu, sairastuneista 70-80% kuolee.

DIAGNOOSI PERUSTUU: Oireet, tyyppilliset mikroskooppiset kudosmuutokset, viruseristys

HOITO: Ei ole, jälkitauteihin antibioottia

EHKÄISY: Hyvä tuotantohygienia. Rokotukset.

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja