29.09.14

Yhteistyö ja ennakointi - Kasvuriskit kuriin

Tilojen rakennemuutos jatkuu edelleen suomalaisessa maidontuotannossa. Tilakoko kasvaa ja samalla tilojen lukumäärä vähenee. Laajentavien tilojen onkin ennakoitava laajennuksesta koituvat haasteet.

Tilojen rakennemuutos jatkuu edelleen suomalaisessa maidontuotannossa. Tilakoko kasvaa ja samalla tilojen lukumäärä vähenee. Laajentavien tilojen onkin ennakoitava laajennuksesta koituvat haasteet.

Tilan merkittävin kustannuserä tulee koneista ja työstä. Tilakoon kasvaessa yksikkökustannus pienenee sekä uudet teknologiat ja koneet saadaan hyödynnettyä täydellä kapasiteetilla. Uuden teknologian käyttöönotto edistääkin tilojen tuottavuuskehitystä.

– Etenkin pienillä tiloilla konekustannusten karsimiseen on haettava keinoja yhteistyöstä ja urakoinnista, sanoo tutkija Sami Ovaska Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT:stä.

Lehmämäärän lisääminen vaatii peltoalan kasvattamista. Peltoa ei välttämättä ole tarjolla tilakeskuksen läheltä. Kasvavat välimatkat rasittavat sekä tilan kustannuksia että ympäristöä. Yhteistyö muiden tuotantosuuntien tilojen kanssa voi ratkaista näitä ongelmia. Esimerkiksi viljatilan kanssa tehtävä yhteistyö voi tuoda etua muun muassa viljatilan viljelykiertoon.

Laajentavan tilan on huomioitava hyvissä ajoin myös eläinmäärän lisäys. Eläinmäärän lisäyssuunnitelma on hyvä tehdä ennen laajennuksen aloittamista, jotta karjakoko vastaisi tarvittavaa tuotantokapasiteettia heti laajennuksen valmistuttua.

Lähde: MTT, Maitotilojen rakennemuutos hallintaan -hanke

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja