16.02.16

Olisitko kiinnostunut vuokraamaan metsää?

Metsän vuokraamisesta voisi tulla uusi tapa metsäomaisuuden hoitoon.

Metsän vuokraamisesta voisi tulla uusi tapa metsäomaisuuden hoitoon. Metsänvuokrauksessa on kyse metsänhoidon ja hakkuiden ulkoistamisesta etukäteen sovittujen pelisääntöjen mukaan.

”Metsänvuokraus on mielestäni metsäomaisuuden hoidon kokonaispalvelu, jossa metsänomistaja siirtää metsänsä hallinnan vuokralaiselle ja saa vastineeksi vuokratuloa”, Luken erikoistutkija Mikko Kurttila kertoo.

Toimintatapa ei ole tuttu suomessa. Nyt Luonnonvarakeskus (Luke) ja Itä-Suomen yliopisto selvittävätkin metsänomistajakyselyllä mielipiteitä metsänvuokrauksesta. Tulosten perusteella pyritään löytämään sellaisia metsänvuokrauksen ominaisuuksia, joista omistajat olisivat kiinnostuneita ja joista he kokisivat saavansa hyötyä.

Samalla Luke ja Itä-Suomen yliopisto selvittävät metsänvuokrauksen mahdollisuuksia yritysten uudenlaisena liiketoimintana, vuokrasopimuksen solmimisen yksityiskohtia sekä hyötyjä metsänhoidossa ja kestävässä metsien käytössä.

Vuokrauksen ideana on, että metsät ovat ammattimaisessa hoidossa osaavissa käsissä. Tällöin metsästä saatava kokonaispotti kasvaa.

Koska metsänvuokraus ei ole vielä tuttua Suomessa, vasta viiden-kymmenen vuoden kuluttua tiedetään halukkuus joko vuokrata metsää tai ryhtyä vuokraajaksi, Kurttila arvioi. Silloin nähdään, lähteekö toimintatapa liikkeelle.

Lähde: Luke

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja