Juhani Karvosesta vuoden metsävaikuttaja

OP-Pohjola-ryhmä on nimennyt vuoden metsävaikuttajaksi Suomen Metsäyhdistys ry:n toiminnanjohtaja Juhani Karvosen. Karvonen vastaanotti palkinnon tänään OP-Pohjolan metsäpäivässä Oulussa.

Juhani Karvonen omistaa itsekin metsää: Keski-Pohjanmaalla Halsualla sijaitsevan kotitilan metsät, yhtymänä yhdessä sisarensa kanssa. – Itse tulee tehtyä lähinnä taimikon istutus- ja hoitotöitä.Karvonen johtaa metsäalan yhteistyöjärjestöä Suomen Metsäyhdistystä, johon kuuluu noin 60 suomaista metsäalan toimijaa aina metsäteollisuudesta suunnistajiin. Raadin mukaan Metsäyhdistys on onnistuneesti luonut puitteet eri näkökulman omaaville tahoille keskustella metsästä ja sen käytöstä.

Karvosen johdolla on viety eteenpäin niin metsään liittyvää kouluyhteistyötä, päättäjäviestintää kuin metsäviestintää Suomessa ja ulkomailla. Muun muassa Päättäjien Metsäakatemiasta on Karvosen johdolla kunnianhimoisesti kehitetty ja tuotteistettu yhteiskunnan vaikuttajien keskustelufoorumi ja viestintämalli. Toimintamalli on myyty jo Latviaan, Väli-Amerikkaan ja Tansaniaan.

Raatia miellytti myös Karvosen johdolla viime vuonna esitelty Metsä puhuu -hanke, joka pyrkii lisäämään nuorten kiinnostusta metsäalaa kohtaan.

OP-Pohjola-ryhmä on valinnut vuodesta 2003 alkaen vuosittain metsäsektorilla erityisen ansioituneen yksityisen henkilön, työryhmän tai yhteisön. Valintaraadin muodostavat Metsähallituksen pääjohtaja Jyrki Kangas, maa- ja metsätalousministeriön ylijohtaja Juha Ojala, MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola. OP-Pohjolasta raadissa ovat johtaja Panu Kallio ja metsäpalvelupäällikkö Tapio Tilli.

Lue juttu vuoden metsävaikuttajasta uudesta Metsäraha-lehdestä.