Ohra
• Mallasohra
• Rehuohra
• Tärkkelysohra
Kaura
• Rehukaura
• Elintarvikekaura
Kevätvehnä
• Myllyvehnä
• Rehuvehnä
Syysvehnä
• Myllyvehnä
• Rehuvehnä
Öljykasvit
• Rypsi
• Rapsi
• Syysöljykasvit
Puukaupan arvioidaan piristyvän selvästi kuluvana vuonna, vaikka metsäteollisuuden tuotanto ei näyttäisi tänä aikana kasvavan. Lähtökohdat ovat hyvät ja vauhdin toivotaan jatkuvan pitkään.
Sekä Stora Enso, Metsäliitto että UPM toivovat kesälle vilkasta puukauppaa. Viime vuonna metsäyhtiöillä riitti hakattavaksi vielä vanhoja varantoja, mutta nyt niitä on selvästi vähemmän. Kesäkorjuukelpoiset päätehakkuut ovat kaikkein kysytyimpiä kohteita, mutta myös kesäharvennuksille on kysyntää.
- Osasyy myönteiseen vireeseen puumarkkinoilla on ilmeisesti siinä, ettei nyt ole vahvoja hintaodotuksia suuntaan tai toiseen, kertoo MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola. Puun hintakehitys näyttää lievästi laskevalta: PTT:n ennusteen mukaan puun nimellinen keskihinta laskee tänä vuonna havutukilla noin kaksi ja kuitupuulla neljä prosenttia viime vuodesta.
Sahamarkkinoilla kilpailutilanne jatkuu vähintään yhtä haasteellisena kuin viime vuonna. Raaka-aineen saatavuudessa on Suomen Sahat ry:n toimitusjohtaja Kai Merivuoren mukaan merkittäviä alueellisia eroja. Metsähakkeen käytön kasvu hidastui viime vuonna ja metsäenergian osalta näkymät ovatkin heikentyneet.
Lue lisää aiheesta OP-Pohjolan Metsäraha-lehden sivuilta 14–15.