Kirjautuminen
Tavoitteenamme on pitkäjänteinen kumppanuus
Metsäliitto on metsänomistajien itse omistama suomalainen osuuskunta. Olemme valmiita tukemaan omistajajäseniämme metsän omistamisen ensiaskelista aina sukupolvenvaihdokseen saakka. Jäsenenä saat myös rinnallesi oman, metsääsi lähellä työskentelevän yhteyshenkilön sekä sähköisen Metsäverkko-palvelun.
Metsäliiton yhtenä perustehtävänä on kasvattaa omistajajäsenten metsäomaisuuden arvoa. Meidän kanssamme voitkin suunnitella metsäomaisuutesi hoidon omien tavoitteittesi pohjalta – painotitpa sitten taloudellista tuottoa tai virkistys- ja luontoarvoja. Tilaamalla meiltä yksilöllisen metsäsuunnitelman varmistat parhaiten sen, että omat tavoitteesi toteutuvat myös pitkällä aikavälillä.
Pitkäjänteisenä kumppanina Metsäliitto tytäryhtiöineen huolehtii siitä, että jäsenten metsiä hyödynnetään kestävästi yli sukupolvien. Hoidamme metsiä metsäsertifioinnin ja hyvän metsänhoidon ohjeiden mukaisesti. Kehitämme myös itse jatkuvasti metsänhoidon parhaita menetelmiä.
