Kirjautuminen
Farmit uutiset - Talous
Maatilan sukupolvenvaihdokseen palvelupaketti
Maatilan sukupolvenvaihdosta helpottaa palvelupaketti, johon on koottu tilanpidon jatkajan keskeisimmät rahoitus- ja vakuutuspalvelut. Ne kaikki saa käyttöönsä samalla kertaa osuuspankista.
Lähivakuutuksen tuoreimmassa Kuukauden vahinkotapauksessa aiheuttajana rakennusvirhe
Lähivakuutuksen Kuukauden vahinkotapauksessa on tällä kertaa aiheena loma-asunnon perusteellinen kattoremontti, jonka aiheutti rakennusvirhe. Tutustu tapaukseen tarkemmin Farmit.netissä.

Tutustu Lähivakuutus-Tapiolan Maatilojen vahingontorjuntaoppaaseen
Lähivakuutus-Tapiolan tavoitteena on huolehtia asiakkaistaan siten, että heille sattuu vahinkoja keskimääräistä vähemmän. Vähäinen vahinkomäärä on myös asiakkaan etu, sillä vahinko aiheuttaa aina lisäharmia, vaikka vakuutukset olisivatkin kunnossa.
OP-Private – oma kaista pankissa
OP-Private-palvelu tarjoaa maatalousyrittäjälle kokonaisvaltaista ja yksilöllistä palvelua niin sijoitusvarallisuuden hoidossa kuin muissakin pankki- ja vakuutuspalveluasioissa. Oma varainhoitaja ja yhteyshenkilö tekevät asioinnin erityisen helpoksi.
Omistaja-asiakas päättää – anna yhtiöllesi nimi
Lähivakuutus ja Tapiola yhdistyvät. Lähivakuutuksen tai Tapiolan asiakkaana voit osallistua nimikilpailuun osoitteessa http://www.asiakaspaattaa.fi/ tai täyttämällä nimiehdotuskortin Lähivakuutuksen ja Tapiolan toimistoissa. Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan kolme muhkeaa rahastolahjaa: 10 000 euron, 5 000 euron ja 3 000 euron edestä rahasto-osuuksia voittajan valitsemassa Tapiolan sijoitusrahastossa.
Kilpailuaika on 16.4. - 4.5.2012. Voittajat arvotaan 11.5.2012.
Neljän perheen yhteishanke: Suomen suurin kanala
Munantuotannossa on iso murrosvaihe. Vanhat häkkikanalat ovat tulleet tiensä päähän määräysten muututtua. Kustannukset nousevat, tuottajahinta ei. Munantuottajat päätyivät investoimaan yhteiseen, Suomen suurimpaan saman katon alla toimivaan kanalaan.
Laske tilasi kannattavuuden kehitys
Kun maatilan veroilmoitukset on tehty, on hyvä tarkastella mihin suuntaan oman tilan kannattavuus on kehittynyt. Käyttökateprosentti on ehkä yleisin yritystoiminnan kannattavuutta mittaava tunnusluku.
Lähivakuutus kasvoi jälleen muita vahinkovakuuttajia nopeammin
Lähivakuutus-ryhmän kasvu jatkui vuonna 2011. Ryhmän markkinaosuus oli 9,3 prosenttia. Ensivakuutuksen maksutulo kasvoi 6,5 prosenttia (vuotta aiemmin 7,1). Vahinkovakuutusyhtiöiden maksutulo kasvoi viime vuonna keskimäärin 5,9 prosenttia. Lähivakuutuksen kasvu oli jo kolmannen vuoden peräkkäin alan keskimääräistä kasvua suurempi.
Lähivakuutus-ryhmän perusliiketoiminnan kannattavuus pysyi edellisvuoden tasolla. Yhdistetty kulusuhde ilman perustekorkokulua oli 99 prosenttia.
Erityisesti Lähivakuutus menestyi ajoneuvovakuutusmarkkinoilla.
Näin Virroilla: Karjakoko 40 lehmästä 110:een
Maidontuotannon kustannukset ovat nousseet maidon hintaa nopeammin. Maitotilojen keskikarjakoko on noussut vuoden 1990 noin 11 lehmästä 29 lehmään tyypillisen uuden navettahankkeen koon ollessa noin 60 lehmää. Pärjäämisen ehto karjatiloilla onkin maidontuotannon tehostaminen.
Uusi Kultajyvä ilmestynyt
Uusin Kultajyvä on luettavissa kokonaisuudessaan Farmit.netin Talouskanavassa, josta löydät myös aikaisemmin ilmestyneet lehdet.
Uusimmassa lehdessä ovat muun muassa seuraavat aiheet:
- 1
- 2
