30.05.16

Viljan maailmanmarkkinat

Kansainvälisen viljaneuvoston IGC:n kuukausittaisen markkinaraportin mukaan viljoja tuotetaan kaudella 2016/2017 runsaasti. Viljojen tuotantoennusteen arvioidaan olevan tulevalla kaudella kaikkien aikojen toiseksi suurin.

Maailman vehnätaseen ennustetaan olevan kaudella 2016/2017 ylijäämäinen, vaikka vehnää tuotetaan kaksi prosenttia vähemmän kuin kuluvalla kaudella. Vehnän kysynnän arvioidaan hieman kasvavan elintarvike- ja teollisuuskäytössä, mutta rehukysynnän arvioidaan laskevan. Vehnävarastot kasvavat kolme prosenttia.

IGC:n mukaan ohraa tuotetaan tulevalla kaudella puolestaan neljä prosenttia kuluvaa kautta vähemmän. Vaihtoehtoisten rehuviljojen runsas tuotanto laskee ohran kysyntää. Ennusteen mukaan ohravarastot kasvavat.

Kauran tuotannon arvioidaan kasvavan hieman verrattuna kuluvaan kauteen. Kauran kysyntä elintarvikekäyttöön lisääntyy, mutta rehukysyntä todennäköisesti heikkenee. Tämän seurauksena kauran kysyntä kasvaa noin prosentin verran. Maailman kauravarastot kasvavat IGC:n ennusteen mukaan 11 prosenttia.

Lähde: IGC

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja