Kirjautuminen
Maatalouden investointituen haku on avattu

Valtioneuvosto on hyväksynyt asetuksen vuoden 2012 maatilan investointituen tukikohteista, enimmäismääristä ja hakuajoista. Pääosin tukikohteet, tukimuodot ja tukitasot säilyvät ennallaan, mutta maitokiintiövaatimusta ei enää aseteta uusiin lypsykarjanavetoiden tukipäätöksiin.
Vuonna 2012 myönnettävän tuen ensimmäinen hakuaika alkoi 7.12.2011 ja päättyy 20.1.2012. Seuraavat hakuajat ovat:
- 6.2.-30.3.2012
- 16.4.-17.8.2012
- 3.9.-19.10.2012
Rakennetun maatalouskiinteistön hankintaan tukea voi kuitenkin hakea jatkuvasti. Samoin jatkuvasti voidaan hakea nuoren viljelijän aloitustukea ja asunnon rakentamiseen, laajentamiseen ja peruskorjaamiseen korkotukilainaa. Jatkuvasti voi hakea myös avustusta elinkeinosuunnitelman laatimiseen.
Lypsykarjataloudessa investointituen ehtona on ollut, että maatila hankkii maitokiintiön, joka vastaa tilalle muodostuvaa lehmäpaikkojen kokonaismäärää. Tämä vaatimus on poistettu vuodesta 2012 alkaen. Perusteluna on EU:n maitokiintiöjärjestelmän päättyminen 31.3.2015.
Kiintiövaatimuksen poiston osalta asetusta sovelletaan myös vuoden 2011 viimeisenä hakuaikana 1.9.-17.10. vireille tulleisiin tukihakemuksiin. Aikaisemmin investointitukea saaneilla kiintiövaatimus säilyy tukea myönnettäessä voimassa olleiden ehtojen mukaisena.
Vaikka kiintiöt eivät enää ole investointituen edellytys, on kiintiöjärjestelmä siis voimassa vuoteen 2015 ja maakiintiön ylittyessä peritään tilakiintiön ylittäviltä litroilta ylitysmaksua. Tällaisen tilanteen syntyminen ei kuitenkaan tällä ajalla näytä todennäköiseltä. Kansallinen litrakohtainen tuki pohjoisilla tukialueilla maksetaan edelleen täysimääräisenä tilakohtaista kiintiötä vastaavalle tuotannolle. Kiintiön ylittäville litroille tuki maksetaan vuosittain arvioitavan tasausprosentin (nyt 30 %) mukaan.
Sika- ja lihasiipikarjataloudessa vuonna 2010 investointituen kohteeksi otettujen laajennusinvestointien tuen myöntämistä jatketaan samoilla ehdoilla kuin vuosina 2010-2011. Vuodelle 2012 asetetaan uusi enintään 33 000 lisäeläinpaikan kiintiö, jossa eri eläinlajit otetaan huomioon jo sovellettujen kertoimien mukaisesti. Sika- ja lihasiipikarjatalouden investoinnit rahoitetaan jatkossa maaseudun kehittämisohjelman varoista, siis osittain EU:n varoilla.
Kanataloudessa siirtymäaika kanojen häkkien korvaamiseksi virikehäkeillä päättyy vuoden 2011 lopussa. Siirtymäajan päättymisen ja alan kilpailutilanteen vuoksi tukea ei vuonna 2012 myönnetä kanatalouden investointeihin.
Mehiläistalouden investoinneissa korkotukilainan enimmäismäärä on alennettu 70 prosenttiin. Jatkossa myös vuohi- ja lammastiloilla on mahdollista hakea investointitukea kuolleiden eläinten varastointia ja polttamista koskeviin rakentamis- tai laiteinvestointeihin.
