Lähivakuutus kasvoi jälleen muita vahinkovakuuttajia nopeammin

Lähivakuutus-ryhmän kasvu jatkui vuonna 2011. Ryhmän markkinaosuus oli 9,3 prosenttia. Ensivakuutuksen maksutulo kasvoi 6,5 prosenttia (vuotta aiemmin 7,1). Vahinkovakuutusyhtiöiden maksutulo kasvoi viime vuonna keskimäärin 5,9 prosenttia. Lähivakuutuksen kasvu oli jo kolmannen vuoden peräkkäin alan keskimääräistä kasvua suurempi.

Lähivakuutus-ryhmän perusliiketoiminnan kannattavuus pysyi edellisvuoden tasolla. Yhdistetty kulusuhde ilman perustekorkokulua oli 99 prosenttia.

Erityisesti Lähivakuutus menestyi ajoneuvovakuutusmarkkinoilla. Liikennevakuutusten maksutulo kasvoi 6 prosenttia. Lähivakuutuksen markkinaosuus liikennevakuutuksissa oli vuoden 2011 lopulla 11 prosenttia. Lähivakuutuksen markkinoille tuoma Tiedostojen palautusturva otettiin innolla vastaan asiakkaiden keskuudessa. Sitä kampanjoitiin niin koti- kuin nuorisovakuutuksenkin yhteydessä.

Vuosi 2011 oli jo toinen perättäinen myrskyvuosi. Loppuvuodesta riehuneiden Tapani- ja Hannu-myrskyjen aiheuttamia vahinkoja korvattiin lähes 20 miljoonalla eurolla. Lähivakuutus sai jälleen myrskyvahingon kokeneilta asiakkailta kiitosta henkilökohtaisesti ja nopeasti hoidetusta korvauspalvelusta.

”Asiakkaamme ovat tyytyväisiä palveluumme myös tutkimusten mukaan. Marraskuussa julkistetussa EPSI Rating–tutkimuksessa Lähivakuutuksen yritysasiakkaat olivat vakuutusalan tyytyväisimpiä jo kolmannen kerran peräkkäin. Myös yksityisasiakkaiden tyytyväisyys parani vuoteen 2010 verrattuna. Yritysasiakkaat antoivat Lähivakuutukselle ylivoimaisesti parhaat pisteet korvauspalvelusta. Olemme todella iloisia siitä, että asiakkaamme arvostavat asiakaspalveluamme. Sen jatkuva kehittäminen on kunnia-asiamme”, toimitusjohtaja Erkki Moisander sanoo.

Lähivakuutus-ryhmän asiakasmäärän kasvu jatkui myös vuonna 2011. Asiakkaita on nyt 565 000, joilla ryhmän hoidossa on 2,1 miljoonaa vakuutusta.

Lähivakuutus ja Tapiola yhteen vuoden 2013 alussa

Lähivakuutus ja Tapiola yhdistyvät keskinäiseksi finanssiryhmäksi vuoden 2013 alusta. Ryhmästä muodostuu Suomen suurin ja vakavaraisin vahinkovakuuttaja. Keskusyhtiön lisäksi ja kilpailustra-tegian perustaksi muodostetaan 19 alueellista keskinäistä yhtiötä, jotka tarjoavat kokonaispalvelua vakuutuksissa, pankkipalveluissa ja sijoittamisessa. Alueyhtiöt tulevat olemaan markkinajohtajia omalla toimialueellaan.

Lähivakuutus-ryhmän vuosikertomus on luettavissa osoitteessa

http://www.lahivakuutuksenvuosikertomus.fi

Lisätiedot:

Lähivakuutus-ryhmä, toimitusjohtaja Erkki Moisander, p. 0400 670 645