Noin 20 prosenttia aviopareista solmii avioehtosopimuksen omaisuutensa suojaksi. Ovatkohan he muita paremmin selvillä siitä, millaisia oikeudellisia seikkoja avioliitto tuo varallisuuden jakoon?
Avioehtosopimuksessa puolisot sopimus siitä, kuinka avio-oikeuden osalta menetellään liiton päättyessä. Avioehtosopimuksen voivat tehdä jo avioliitossa olevat tai kihlaparit. Ennen avioliittoa tehty sopimus rekisteröidään vasta vihkimisen jälkeen.
Avioehtosopimus "realisoituu" avioliiton päättyessä eroon tai puolison kuolemaan - vaikka usein avioehtosopimus liitetään vain eroon.
"Tilinteon" osapuolina voivat olla joko puolisot tai leski ja kuolleen puolison perilliset. Kuolleen puolison perilliset ovat usein sekä lesken perillisiä että ainoita perillisiä, ellei ensiksi kuolleella puolisolla ole lapsia avioliiton ulkopuolelta tai aiemmista avioliitoista.
Jokaisen avioehtosopimuksen tarvetta miettivän kannattaakin pohtia, kenen kanssa asioista voi joutua sopimaan ja kenelle voi mahdollisesti joutua luovuttamaan omaisuuttaan tasinkona tai ketkä ovat vastapuolena mietittäessä yhteisesti omistetun omaisuuden kohtaloa.
Jos kuollut puoliso on ollut aiemmin avioliitossa, mutta syystä tai toisesta liiton ositusta/omaisuuden erottelua ei ole hoidettu tai asianmukaisesti dokumentoitu, voi tulla tilanteita, joissa on joukko asianosaisia ja suuri epäselvyys. Tosin avioliittolaissa on käsite lesken tasinkoprivilegi eli laki suo leskelle oikeuden olla luovuttamatta tasinkoa ensiksi kuolleen puolison perillisille riippumatta siitä, kuinka paljon suurempi hänen varallisuutensa on suhteessa ensiksi kuolleen puolison varallisuuteen.
Lisäksi avioehtosopimus koskee pelkästään puolisoiden keskinäistä avio-oikeutta toistensa omaisuuteen, muttei missään määrittele yhteisesti omistetun omaisuuden kohtaloa avioerotilanteessa.
Asia on kuitenkin mahdollista järjestää etukäteen avioeron varalta; puolisot voivat siis pätevästi etukäteen sopia omaisuuden osituksen tai erottelun toteuttamisesta mahdollisen eron varalta.
Erillisyyden periaate
Avio-oikeuteen kuuluu omaisuuden erillisyyden periaate eli puolisoiden varat ja velat lukuunottamatta ns. elatusvelkoja (velat, jotka on otettu perheen välittömiä elatustarpeita varten, esimerkiksi ruokakaupan tilin velkasaldo) ovat henkilökohtaisia ja erillisiä myös avioliiton aikana eli kääntäen: avioliitolla ei ole välitöntä vaikutusta puolisoiden varallisuussuhteisiin. Käytännössä kuitenkaan useassa avioliitossa ei tätä erillisyyttä tiedetä tai sitä ei ajatella, mikä näkyy myös käytännössä: perhettä pidetään jakamattomana taloudellisena yksikkönä. Käsitys korostuu maatalousyrittäjäpariskunnan osalta monella tapaa muun muassa sukupolvenvaihdosten yhteydessä. Näin luopuva pariskunta tulee vaihdokseen liittyvän selvitystyön yhteydessä ensimmäistä kertaa ajatelleeksi tilan omistussuhteita. On tehty työtä yhdessä ja yhteisen perheen eteen tiedostamatta, kenen omaisuus juridisesti on.
Avio-oikeus
Avio-oikeus on käsitteenä hämäävä, koska se avioliiton aikana ikään kuin uinuu ja realisoituu vasta liiton päättyessä. Avio-oikeudessa on kyse vähemmän omistavan puolison oikeudesta saada enemmän omistavalta puolisolta tai hänen perillisiltään tasinkona omaisuutta sen verran, että hänen osuudekseen tulee puolet avio-oikeuden alaisesta omaisuudesta.
Avio-oikeuden alaista omaisuutta taas on kaikki muu ennen avioliittoa tai avioliiton aikana saatu ja hankittu omaisuus lukuunottamatta omaisuutta, josta avioehtosopimuksin, lahjakirjassa tai testamentissa on toisin määrätty. Avio-oikeuden alaisen omaisuuden kertyminen päättyy yleensä puolison kuolemaan tai päivään, jolloin avioero on laitettu vireille.
Toki avioliittolainsäädännössä on tiettyjä keinoja suojata sekä vähemmän että enemmän omistavaa puolisoa toisen kohtuuttomilta vaatimuksilta, mutta nämä ovat tarkoin säänneltyjä poikkeuksia tasajaon periaatteesta. Aviopuolisot voivat esimerkiksi erotilanteessa lisäksi sopia tasingosta; ja vähemmän omistava puoliso voi seuraamuksitta (veroseuraamukset) luopua oikeudestaan tasinkoon.
Jos kuitenkin halutaan varmistaa, että asiat sujuvat aiotulla tavalla, on syytä tehdä avioehtosopimus ja lisäksi tehdä sopimus avioeron varalta; sopimuksethan eivät korvaa, vaan täydentävät toisiaan. On esimerkiksi mahdollista sulkea tietty omaisuus avio-oikeuden ulkopuolelle ja lisäksi sopia, miten ositus eron jälkeen toteutetaan.
Omaisuuden erottelu
Jos puolisot ovat tehneet ns. perusversion avioehtosopimuksesta eli sopimuksella on molemmin puolin suljettu toisen avio-oikeus kaikkeen omaisuuteen, ositus käytännössä korvautuu omaisuuden erottelulla.
Erottelussa katsotaan, mikä on kummankin omaisuutta ja kuinka menetellään yhteisesti omistetun omaisuuden osalta. Mikäli yhteisesti omistetusta omaisuudesta ei päästä sopuun, ratkaisu löytyy viime kädessä pesänjakajan toimenpitein: avioliittolaki toteaa, että jos puolisoilla on yhteistä omaisuutta, on omaisuus vaadittaessa jaettava omaisuuden osituksessa taikka erottelussa.
Ositus ja erottelu ovat prosesseina muutoin samanlaisia, paitsi, ettei erottelussa tarvitse huolehtia tasinkoon liittyvistä asioista. Siinä pelkästään määritetään omaisuuden omistussuhteet ja ratkaistaan yhteiseen omaisuuteen liittyvät ongelmat.
Raha ja tunteet
Avioehtosopimus, joka sulkee molempien puolisoiden avio-oikeuden kaikkeen omaisuuteen, ei ole ainoa mahdollinen. Sopimuksella voidaan sulkea pois pelkästään toisen avio-oikeus tai määritellä tiettyjä avio-oikeuden ulkopuolelle jääviä omaisuuskohteita. Puolisot voivat määrätä esimerkiksi esinekohtaisesti, omaisuustyyppikohtaisesti (kiinteä-irtain) tai saantokohtaisesti (esim. perintö, lahja, testamentti).
Maatalousyrittäjille esimerkiksi saantokohtainen määrääminen voi olla luonteva ja järkevä ratkaisu. Sukutilan yhteydessä ei ole kyse pelkästään rahasta, vaan myös vahvoista tunteista. Näin on ymmärrettävää, että tietyn omaisuuden ei missään olosuhteissa haluta päätyvän suvun ulkopuolelle.
Ja vaikka oman avioliiton kestävyyteen luottaisikin, on syytä muistaa, että puolison kuoltua voi joutua sopimaan asioista yllättävienkin tahojen kanssa - esimerkiksi lasten puolisot voivat osoittaa yllättävän suurta kiinnostusta omaisuutta kohtaan, vaikka eivät varsinaisesti asianosaisia olekaan. Yksikin asianosainen, joka ei halua neuvotella, voi saattaa tilanteen siihen pisteeseen, että ainoa mahdollinen ratkaisu on kallis ja repivä oikeuskäsittely.
Oikeus ja kohtuus
Oikeudenmukaisuutta ja kohtuullisuutta voi tarkastella siltäkin pohjalta, että milloin omaisuus on saatu tai hankittu ja kuinka käypään hintaan. Jos toinen puolisoista on saanut omaisuutta ennen avioliittoa puhtaana lahjana tai merkittävään alihintaan eikä toinen puoliso ole tuonut mukanaan vastaavia "myötäjäisiä", omaisuuden rajaaminen ei välttämättä ole kohtuutonta.
Tarkasteluun voi vaikuttaa sekin, mikä on ollut lahjoittajien tahto ja tarkoitus. Hehän ovat voineet tarkoittaa, että omaisuus pysyy turvallisesti sukupolvesta toiseen suvussa, vaikka lahjakirjassa tästä ei olisikaan mainintaa. Toki avioliitto on kokonaisuus ja monen tekijän summa; talous on sen yksi - joskin merkittävä - osa. Ja taloudellinenkin tasa-arvo voi toteutua monella tavalla: yhdellä puolisoista voi olla suurempi rooli tulon hankkimisessa, toisella suurempi vastuu arjen pyörittämisestä.
Omaisuus ja työpaikka
Maatalousyrittäjillä omaisuuteen usein liittyvien tunneseikkojen lisäksi omaisuuden taloudellinen merkitys on toisenlainen kuin palkansaajapariskunnilla. Siinä missä palkansaaja voi jatkaa työelämäänsä avioerosta huolimatta, maatilan työpaikka on kiinnitetty omaisuuteen. Sen jakaminen vie työn vähintäänkin toiselta, usein molemmilta puolisoilta. Samalla jako voi johtaa henkilökohtaiseen konkurssiin.
Maatalouteen liittyy myös erilaisia viranomaisille annettuja sitoumuksia, joiden vastainen toiminta voi aiheuttaa huomattavia, jopa ylipääsemättömiä sanktioita. Siten maatalousyrittäjyyden taloudellinen sidonnaisuus voi olla melko tehokas este avioerolle. Tämä voi olla positiivinen tekijä nostaessaan kynnystä raskaalle päätökselle, mutta voi myös pilata molempien puolisoiden elämän pitämällä nämä sietämättömässä pakkoavioliitossa. Monen maatalousyrittäjäpariskunnan avioero ajoittuukin tilanpidon lopettamiseen, sitä ennen on kenties asuttu pidempi aika eri osoitteissa. Avioehtosopimus ja kenties myös sopimus avioeron varalta ovat siis erityisen suositeltavia maatalousyrittäjille - ainakin harkittavaksi.
Kahden välinen
Joistakuista avioehtosopimus voi olla epäluottamus puolisolle tai osoittaa pelkoa avioliiton kestävyyttä kohtaan. Tilastollinen tosiasia on, että noin puolet avioliitoista päättyy avioeroon. On eri asia ajatella avioeroa mahdollisena uhkana kuin todennäköisenä tapahtumana. Ja on syytä muistaa, että avioehtosopimuksen voi tehdä pelkästään avioeron varalle.
Edelleen: avioehtosopimus on kahden ihmisen välinen sopimus, jota voi muuttaa milloin tahansa. Tietty ero moneen muuhun sopimukseen on siinä, että sopimus on rekisteröitävä, jotta sillä saavutetaan toivottuja oikeusvaikutuksia. Vaikka avioehtosopimusta ei tehtäisikään heti avioliiton alkumetreillä, kannattaa puolisoiden siitä avoimesti keskustella mahdollisimman varhaisessa vaiheessa niin keskenään kuin vaikkapa Osuuspankin asiantuntijan kanssa.
Asumisen suoja
Joskus kysytään, vaikuttaako avioehtosopimus puolison asumisen suojaan. Tähän on helppo vastata: ei vaikuta. Avioliittolaki sääntelee asiaa siten, että ilman puolison suostumusta ei voi myydä yhteistä kotia, olipa kyse asuinosakkeesta tai -kiinteistöstä. Omistussuhteillakaan ei ole merkitystä ja suoja on voimassa avioerotilanteessa osituksen/omaisuuden erottelun toimittamiseen saakka.
Kuolinpesää varten asia on järjestetty samoin: omistussuhteista riippumatta leski saa pitää hallinnassaan yhteisen kodin koti-irtaimistoineen perillisten jakovaatimuksista riippumatta. Toisin kuin yleisesti ja väärin luullaan leski ei peri puolisoaan, vaan mikäli kuolleella puolisolla on rintaperillisiä, nämä ovat perijöinä - ellei testamentista muuta johdu.
Artikkelin kirjoittaja Janne Nuutinen on Hämeenkosken Osuuspankin toimitusjohtaja
