Kirjautuminen
Lämpöyrittäjyys
Lämpöyrittäjä hankkii polttoaineen ja huolehtii lämpökeskuksesta
Lämpöyrittäjyystoiminta on paikallista lämpöenergian tuottamista. Pääpolttoaineena on omista metsistä tai lähiseudulta hankittu puu.
Polttoaineen - hakkeen - hankinnan lisäksi yrittäjä tai yrittäjäyhteenliittymä huolehtii lämpökeskuksen toiminnasta ja saa tuloa lämmitettävään kiinteistöön tai lämpöverkkoon tuotetusta energiasta.
Suomessa noin 200 lämpöyrittäjää
Lämpöyrittäjiä on Suomessa jo kaksi sataa ja lämmön ostajana on useimmiten kunta. Toiminta kehittyy voimakkaasti ja tutkimusten mukaan näin hoidettuja lämpöyrityskohteita voisi Suomessa olla vuosikymmenen lopussa 1000 kpl, mikä on vasta noin kaksi kohdetta kuntaa kohti.
Puuenergia tarjoaa myös paikallisesti kunnalle tai kaupungille energiavaihtoehtoja joissa hyödynnetään oman paikkakunnan energiatarjontaa ja käytetään lähialueen yrittäjien palveluja. Näin liiketoiminnan rahavirrat tukevat oman paikkakunnan taloudellista kehittymistä.
Tuotettu puulämpö työllistää ja on talouden ja ympäristön kannalta erinomainen julkisten hankintojen kohde.Se tukee kansallista ilmastostrategiaa ja siihen liittyviä edistämisohjelmia ja vähentää hiilidioksidipäästöjä.
Lämpöyrityskohteista esimerkkikortteja
Motivasta on saatavissa esimerkkikortteja hyvin toimivista eri kokoisista lämpöyrityskohteista. Kortteja voit tilata Motivasta.