Luomun tuotantoala kasvaa, luomutuotteiden määrä ei

Luonnonmukaisen tuotannon viljelyala on kasvanut jo pitkään, mutta kokonaissadot eivät juurikaan. Mikä syynä?

Luonnonmukaisen tuotannon viljelyala on kasvanut useiden vuosien ajan. Suuri osa pinta-alan kasvusta on kuitenkin luonnonmukaisesti tuotettujen rehunurmien alan kasvua. Ihmisravinnoksi suoraan käytettävien satokasvien tuotantoalan kasvu on ollut varsin vähäistä. Tiedot selviävät Luonnonvarakeskuksen tuoreesta Tuplasti luomua -selvitysraportista, jonka tavoitteena oli selvittää, miten markkinoille päätyvien luomutuotteiden määrät saataisiin kaksinkertaistettua.

Peltokasvien luomupinta-alan kasvun seurauksena luomutuotannon kokonaissato on kasvanut ainoastaan kauralla. Muilla viljalajeilla luomun kokonaissadon kehitys on pysähtynyt.

Puutarhakasveista tarhaherneen luonnonmukaisen tuotannon ala on kymmenkertaistunut muutamassa vuodessa, tosin osa lisäalasta on vielä siirtymäkauden alaa siirryttäessä tavanomaisesta tuotannosta luomutuotantoon. Puutarhakasveista kokonaissato on kasvanut mansikalla, porkkanalla ja tarhaherneellä. Muilla tärkeimmillä puutarhakasveilla kokonaissadon määrä on ollut melko tasaista vuodesta toiseen.

Luomurehunurmista yli puolet on luomukasvinviljelytiloilla, jolloin luomurehunurmi käytetään pääosin joko viherlannoitukseksi tai tavanomaisen tuotannon eläinrehuksi.

Mistä johtuu ja mikä neuvoksi?

Selvitysraportin mukaan sadonkorjuuvelvoitteen poistuminen EU:n maataloustuen tukiehdoista näyttäisi lisänneen sellaisen viljelyalan määrää, jolta ei korjata satoa. Esimerkiksi luomukauran viljelyalasta tällaisen alan osuus on keskimäärin 20 prosenttia. Myös puutarhakasveilla korjaamattoman alan osuus on kasvanut sadonkorjuuvelvoitteen poistumisen myötä.

”Luonnonmukaiselle tuotannolle maksettavan erillisen luomukorvauksen kohdentamista pitäisi arvioida uudelleen, jotta luomutuotteiden kysyntään pystyttäisiin tulevaisuudessa vastaamaan paremmin”, arvioi selvitystyössä mukana ollut tutkija Kauko Koikkalainen Luonnonvarakeskuksesta.

Selvityksen mukaan markkinoille tulevien luomutuotteiden määrää ja valikoimaa voidaan lisätä kysyntää vastaavaksi esimerkiksi kehittämällä viljelyn kannustimia niin, että ne motivoivat viljelijöitä tuottamaan ja kehittämään kuluttajille myytäviä luomutuotteita.

”Yksi keino pinta-alan lisäämisen sijasta olisi tukea luomutuottajia maksamalla nykyistä suurempi osuus tuesta tuotetun määrän perusteella. Nykyinen tukiympäristö kannustaa usein luomutuottajaa tuottamaan enemmän ympäristöhyötyjä kuin ravinnoksi tarkoitettuja luomutuotteita, mikä on toisaalta ympäristön kannalta hyvä asia”, Koikkalainen sanoo.

Luomun pinta-alan kehitys tärkeimpien viljelykasvien osalta (ala, jolta on korjattu satoa) 2011-2018 (1000 ha). Lähde (Luke)

Lähde Luonnonvarakeskus (Luke)

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja