Olet täällä

Sadonkorjuuta ja kalkin myyntiä – lokakuussa lomailua

Panttasin muutaman lomapäivän syksylle, koska vapaapäivien tarve on kokemuspohjaisesti ollut syksyllä kova. Mielessä siinteli mahdollisuus kurvailla sadonkorjuun puitteissa Hausjärvelle ja jopa ihan puimurin rattiin.

Haaveilun puolelle meni tämän vuoden puinnit omalta osalta, sillä siinä vaiheessa, kun työallakassa olisi ollut puinneille tilaa, seisoivat kasvustot alkusyksyn sateissa vielä huolestuttavan vihreinä ja raakoina.

No, vanhempi sukupolvi hoiti sadonkorjuuta ansiokkaasti, kun itse keskityin budjetoimaan vuoden 2016 kalkkimyyntejä. On muuten ihmeellisen stressaavaa puida ”etänä”, kun ei itse ole siellä pellolla ja kuivurilla toiminnan keskellä. Kaipa sitä stressiä lisäsi samaan aikaan se, ettei kalkkiakaan toimitettu kovin kummoisia määriä, kun sato oli alta korjaamatta.

Ne piikissä olleet lomapäivät tuli pidettyä KoneAgriaa seuraavalla viikolla. Kurvattiin perheen kera maalle ja kerittiin puinneillekin, ihan loppusuoralla tosin. Puitiin pakkasen panemia rapseja. Kiloja tuli ihan hyvin, mutta saas nähdä nyt miten laatupuolen kanssa on. Hyvältä tuntui kuitenkin, kun kaikki oli vihdoin siiloissa.

Lomaviikon aikana kollegat soittelivat ja viestittelivät, että kalkkiakin on alkanut lähteä tehtailta oikein mukavaan tahtiin. Saattaa tulla jopa historian kovin lokakuu peltokalkituksen suhteen. Kyllähän sen tiesi, että suomalainen viljelijä kalkkinsa ostaa, kun on kalkkikaupan aika. Aika myöhään se vaan tänä vuonna venähti – pitänee buukata ensi vuodelle lomapäiviä heti syyskuun alkuun!

Timo Kanerva
Myyntipäällikkö
Nordkalk Oy Ab

Partner: 

Kommentit