Jukka Hollo
07.03.16

Sertifioitu tai tilan oma siemen, mikä mättää työnjaossa?

Älä jää satokuilun uhriksi, vaan ota voimavarat käyttöön!

Suomessa ostosiemenen eli sertifioidun siemenen käyttöaste on viljoissa alle 30 %. Viljelijät käyttävät tilan omaa siementä runsaalla 70 % pelloista. Karkeasti ottaen tilanne on päinvastainen useimmissa Euroopan maissa. Kysymys kuuluukin, miksi meillä työnjako siementen kunnostuksessa on näin poikkeava moneen muuhun Euroopan maahan nähden? Perustuuko viljelijöiden valinta tässä taloudellisiin seikkoihin vai tehdäänkö päätökset ennakkoluulojen varassa? Todennäköistä on, että useimmat ajattelevat tekevänsä talouden ja säästämisen kannalta parhaita ratkaisuja. Monelle on mieleen iskostunut ajatus, että omaa siementä kannattaa käyttää aina, paitsi jos haluaa vaihtaa nykyisen lajikkeen selvästi satoisampaan lajikkeeseen. Tähän käyttäytymistyyppiin kuuluu tapa ostaa uutuuslajiketta vain pienelle alalle ja lisätä siitä itse siemenet tuleville vuosille. Viime vuosina muutosta on ollut ilmassa. Uutuuslajikkeen siementilaukset voivat olla jo useille kymmenille hehtaareilla eli uudet siemenet ostetaan viljalajin koko alalle. Tämä mahdollista hinnoittelun, jossa viljelijänkin laskelma osoittaa ostosiemenen olevan taloudellisesti parempi vaihtoehto kuin oman siemenen kunnostus.

Ostosiemenen faktat ovat selvillä mutta kerrattakoon ne vielä tässä. Sertifioidun siemenen satoero verrattuna tilan omaan siemenen käyttöön on ollut useiden puolueettomien tutkimusten mukaan 5 – 10 %. Tämä satoero jo itsessään kattaa sertifioidun siemenen hinnaneron tilan omaan siemenen kustannukseen. Kasvinjalostuksella on saavutettu runsas yhden prosentin sadonlisää per vuosi eli vaihtamalla uusiin satoisimpiin lajikkeisiin voidaan hyödyntää tämä satoisuuden kasvu. Jos tämä ja muut toimenpiteet kuten riittävä lannoitus ja tarpeen mukainen kasvinsuojelu, joilla saadaan uusien lajikkeiden satopotentiaali hyödynnettyä, jää käyttämättä syntyy nk. satokuilu eli saatavissa olevan sadon ja käytännössä saadun sadon ero kasvaa liian suureksi. Pahimmillaan tänä päivänä satokuilu voi olla 1 500 – 2 000 kiloa hehtaarilta eli hehtaarilta jää 200 – 350 euroa tuloja saamatta.

Älä jää satokuilun uhriksi, vaan ota voimavarat käyttöön!

Kommentit

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja